 |
| Honkavuorella |
Napos
team oli raapustanut kalenteriin ruksin tälle huhtikuiselle
viikonlopulle ja kutsui pumisteja agilityn, rally-tokon ja
yhdessäolon merkeissä Saarijärvelle, Jakolan
tilalle. Starttailtiin Uulan kanssa matkaan joskus kolmen maissa
perjantaina ja yhden pysähdyksen taktiikalla (ei ollu Neste, vaan
Honkavuoren ulkoilualue Pyhäjärvellä) oltiin perillä joskus
seiskan jälkeen illalla. Majoituspaikan, Rentolan, pirttiin
kävellessä kyllä mietin, että mahdetaanko olla oikeassa paikassa
kun ei tervetuliaishaukku kantautunut vastaan. Viikonlopun aikan sain
sitten todeta, että mitäs ne fiksut koirat turhaan haukkuisi,
samoissa tiloissa majoittui 12 pumia ja lähes koko ajan oli
hiljaista. Eikä mitään isompia rähinöitäkään saatu aikaan,
niin hienosti kaikki käyttäytyivät koko viikonlopun.
Lauantai
aloitettiin vanhaan navettaan entratun agilityhallin etsiskelyllä ja
sen löydyttyä radan rakentamisella. Persjättöä, niistoa,
päällejuoksua... Selevä! Hyvän valmentajan (kiitos Elina
Rönnholm) opeissa on hyvä harjoitella eri ohjauksia ja etenkin sitä
ohjauksen rytmitystä.
En
malta olla jälleen kerran sotkematta tanssia ja agilityä, koska
niissä on niin paljon samaa, mutta hieman erilaisella twistillä.
Molemmissa on kyse rytmityksestä, mutta kun tanssissa rytmi tulee
musiikista, agilityssä sen määrittelee paljolti koiran nopeus ja
ohjattavuus. Eli tanssiin nähden nurinkurinen tilanne, ”vietävä”
määrää rytmin, jonka mukaan ”viejä” ohjaa (tai siis meidän
tapauksessa yrittää ohjata). Ja jotta homma toimisi kuin tanssi,
pitää rytmityksen olla kohdillaan. Jos olet liikaa edellä koiraa,
rytmi kärsii kun joudut odottelemaan ja virheiden mahdollisuus
kasvaa. Jos taas olet jäljessä, ei koira tiedä minne pitää mennä
ja taas tulee virheitä.
Itselläni
on nopean koiran kanssa taipumus hätäilyyn. Pää hokee ”en ehdi,
en ehdi” ja sit sählätään. Mutta jos oikeasti keskityn
ohjaamiseen, ehdin ihan hyvin. Tärkeintä on hoksata oman vauhdin
kanssa milloin painaa hanat auki ja milloin himmailla.
Leiriviikonlopun treeneissä oli hyviä pätkiä tämän
harjoittelemiseen, kun pitkän hyppysuoran jälkeen tuli enemmän
pyörittelyä. Tietysti aloittelevalle ohjaajalle haasteita piisaa
muutoinkin, kun pitäisi muistaa sen miljoona juttua, niin ja aivan,
myös se rata! Nopean koiran kanssa homma leviää käsiin heti, kun
pitää miettiä mikäs se seuraava este olikaan.
 |
| Vihdoin kotona |
Sunnuntaina
ohjelmassa oli mm. sivuttain ohjaus kauempaa (en muista nimeä),
jaakotus ja takaaleikkaus. Sama rytmityksen hakeminen jatkui ja ehkä
vähän jotain tarttui mieleenkin, kunnes voin taas unohtaa kaiken
ennen seuraavaa kertaa... Punaisena lankana viikonlopun opinnoissa
oli rataan tutustumisen merkitys, linjojen (ei esteiden) ohjaaminen
sekä kontaktin pitäminen koiraan. Siinä sitä taas tuli melkoisen
monta juttua harjoiteltavaksi ja sisäistettäväksi. :)
Onneksi
minulla on hyvä ja tarkka opettaja agilityssä, Uula menee tasan
sinne minne ohjaan. Jos koira tekee väärän esteen, voin olla varma
että itse sen sinne ohjasin. Näin omat virheet tulevat heti esille
ja voi (yrittää) miettiä missä meni vikaan.
Kaiken kaikkiaan
viikonloppu oli tosi hyvä! Seura oli mukavaa, koirat olivat fiksuja
ja agilitytreenit todella huippuja. Osanottajia oli Porista ja
Raumalta Sodankylään saakka. Todella kiva oli tavata Uulan sisko
Tuittu ja omistajansa Eriika. Ja kämppiksinä meillä oli jälleen
ihana Merri poitsu ja Kaisa Oulusta.
