How the time flies... Ollankin jo vuodessa 2018!

Ihanaa Ruususen unta on saanut taas blogi uinailla.
Työt + opiskelu ja siihen koiraharrastukset koiran kanssa + yhdistyksissä on sellainen yhtälö, ettei hirveän paljon jää aikaa muulle. Katsoin, että viimeisin postaus on syyskuulta, jolloin on paketoitu kisakausi 2017. Ajattelin herätellä blogia eloon kirjailemalla vähän meidän suunnitelmia kaudelle 2018. (Seuraavissa postauksissa palataan sitten syksyn ja talven tapahtumiin.) Edelleen meidän harrastukset menevät ihan niillä ehdoilla mihin ennätetään ja huvittaako koiraa/ohjaajaa. Mitään suuria tavoitteita ei ole.

Kalenteri näyttää tältä:
14.4. Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 3 starttia check
13.5. Agilitykisat, Lieto, 2 starttia check
27.5. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia
10.6. Mejä-koe, Rovaniemi, Pumien mestaruus
9.7.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia
11.8. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia
1.9.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia
16.9. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia

Eli kisakausi on jo avattu KSTK:n 50v juhlakisoilla. Viimekausi päättyi siihen, kun olimme nousseet kakkosiin ja viimeiset kisat olivat ihan katastrofi varmaan lähinnä ohjaajan väsymyksen vuoksi. Oli melkoinen kynnys lähteä jälleen kisaamaan, mutta kaikki meni aivan yli odotusten ja triplanolla jäi yhden pienen ajoitusvirheen päähän. Tuloksista viis, parasta antia radoilla oli yhteinen flow, mihin Uulan kanssa pudottiin ja tehtiin rataa kimpassa. Aivan superstartit!

Seuraavat kotikisat jäävät välistä, kun ollaan lomareissuilla, mutta niiden sijaan käydään kipaisemassa pari starttia Liedossa. Ilahduttavasti on kesälle ja syksylle tiedossa kisoja Kajaanissa. Nyt meillä on kakkosista jo kaksi LUVAa, eli hyvät mahikset nousta kolmosiin, jos kantti kestää. Jännittäviä kisoja tiedossa siis!

Mejän osalta olen laittanut kalenteriin vain pumien mejä-mestaruuden 10.6. Rovaniemellä. Todennäköisesti käymme myös joissain Kainuun kokeissa, mutta vielä ei ole mitään tarkkaa suunnitelmaa. Loma-ajankohdat sekoittavat aina vähän pakkaa, joten mennään fiiliksen mukaan. Jos saataisiin ykköstulos alle, päästäisiin piirinmestaruuskisaan elokuun lopulla.

Rally-Toko kiinnostaisi myös, mutta minä olen itse niin superlaiska treenaamaan. Jos päästään ja ehditään johonkin ryhmään muutamaksi kerraksi verestämään taitoja, niin ei olisi poissuljettua startata siinäkin. Itse kävin kurssit RT-koetoimitsijaksi ja meillä onkin seuran omat RT-kisat 9.9. Jännää!

Kohta pääsee retkeilemään lumettomaan metsään

Mitä sitä tuli suunniteltua ja menikö kuin Strömsössä?!?

Tässä tiivistelmä kauden suunnitelman (ks. blogiteksti koiraharrasteita omiksi tarpeiksi toukokuulta) toteutumisesta:

Toukokuu
20.5. Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia check, tuloksena kaksi voittoa, toinen 5p ja toinen nollarata + LUVA
28.5. Mejä-koe, Kuhmon Jauhovaara, Kainuun Noutajat  Koe peruttu lumitilanteen vuoksi!

Kesäkuu
4.6.   Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia check, tuloksena voitto nollaradalla + LUVA ja hylsy
10.6. Ryhmänäyttely, Suomussalmi check, PU2, SERTI ja FI MVA !!!
11.6. Luonnetesti, Kajaani check, pisteillä 142

Heinäkuu
5.7.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia check, voitto 5p ja hylsy
8.7.   Mejä-koe, Ristijärvi, Ristijärven Metsästysseura check, AVO I, 47 pistettä, nousu VOI-luokkaan
23.7. Mejä-koe, Kuhmon Jauhovaara, Kainuun Noutajat check, VOI I, 47 pistettä
29.7. Ryhmänäyttely, Kajaani en ilmoittanut, lomalla

Elokuu
13.8. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia check, voitto nollaradalla + LUVA + SERTI + siirto 2-luokkaan, eka startti kakkosissa hylsy
27.8. Mejä-koe, Kuhmon Jauhovaara, Kainuun Noutajat, check, VOI II, 34 pistettä

Syyskuu
2.9.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 3 starttia, check, 3* hylsy

Tiivistettynä voisi sanoa että se saatiin, mitä haettiinkin ja vielä paljon enemmän! Valioituminen oli ehkä kesän kohokohta, mutta kyllä huippuhetkiä olivat myös hieno luonnetesti, nollaradat (ja muutkin omasta mielestä onnistuneet radat) agilityssä ja ykköstulokset mejässä. Ikinä en olisi voinut arvata etukäteen, että tämän kesän tulokset ovat näin huimia. Uula on ihan super! <3

Tarkempia tuloksia voi tsekkailla "Tuloksia"-sivulta ja agiradoilta löytyy myös videokuvaa.

Nyt jäämme talvitauolle treenailemaan ja katsotaan mitä ensi kesänä sitten huvittaa tehdä. Fiiliksen mukaan hyvällä mielellä touhutaan, väkisin ei mitään.

MEJÄ-yllätyksiä

Heinäkuun 8. lauantaina oli meidän tämän vuoden ensimmäinen ja kokonaisuudessaan toinen mejä-koe. Kauden ensimmäinen koe Kainuussa peruuntui lumitilanteen vuoksi, mutta heinäkuussa ei Ristijärvellä enää lunta näkynyt. Lähdin jälleen kokeeseen epävarmoin mielin, mitä tahansa voi sattua, ja yllätys oli todella iloinen kun Uula jäljesti taas ykköstuloksen vieläpä paremmin pistein kuin viimekesänä. Toisen AVO1 tuloksen myötä meidät passitettiin VOI-luokkaan. Alla jäljenteko- ja koepäivän tapahtumia kuvina.

Laukauksensietotestissä

Hyvät oli meillä jäljentekomaastot

Jäljentekovälineet kuivamassa

Aamulla koepaikan lammella leijaili vielä usvaa kun paikalle saavuttiin

Kyllä näissä maisemissa mielellään päivän viettää

Olin ilmoittanut Uulan myös kahden viikon päähän Kuhmon kokeeseen ja tulikin kiire ilmoittaa sinne että AVO-luokan sijaan osallistutaan VOI-luokkaan. Väliviikonloppuna otettiin lyhyt treeni katkokulmalla ja sitten vain sormet ristiin ettei kokeesta tule ihan fiasko. Kuhmon koe on myös sen verran lähellä, että yöksi saattoi ajella kotiin, joten Uula sai huilata vielä lauantaipäivän. Sunnuntaina meille sattui arvonnassa kaksi viimeistä jälkeä eli Uula teki toisiksi viimeisen jäljen ja minä opastin viimeisen jäljen. Aamupäivä otettiin vielä rennosti, minä kämpällä ja Uula nukkui autossa. Jäljelle lähdettiin vesisateessa ja niin kuin etukäteen olin arvellut, koira kastui kyllä nahkaa myöten. Jälleen kävelin jälkiliinan perässä sinne, minne Uula meni enkä ollut juurikaan kartalla miten meillä menee =D Kolmannella makauksella Uula ilmoitti että tässä kuuluisi olla sorkka, mutta kun reklamaatiota ei kukaan ottanut käsiteltäväksi, jatkoi se matkaa. Sorkalle päästiin tälläkin kertaa suht puhtain paperein ja taas olin yllättynyt että nytkö se jo siinä on. Hyvin olen kartalla! Koira parka tärisi kylmästä ja
tuli kiire kipitellä autolle kuivaamaan ja takkia päälle pukemaan.

Illalla tulosten julkistamisessa en olisi voinut pienestä koirasta ylpeämpi olla: ensimmäinen VOI-jälki ja heti ykköstulos pisteillä 47/50! On se vain supertaitava!

Ei ole Jauhovaarankaan maisemissa valittamista

Pisteet ja tuomarin jälkiselostukset löytyvät blogin oikeasta reunasta, kohdasta tulokset.

Koiraharrasteita omiksi tarpeiksi

Viikko vielä ja sitten starttaa kiihkein koiraharrastuskausi toden teolla. Tänään vähän virittäydyttiin tunnelmiin, kun käytiin tekemässä reilun 400 metrin jälki ja huomenna päästään ajamaan se. Uula tuntui olevan innoissaan, kun huomasi mitkä hommat on tekeillä. Vielä on näillä korkeuksilla metsässä lunta, paikoin enemmän paikoin vähemmän, mutta kyllä sinne yksi jälki väliin sopi. Viimeviikonlopun mejä-koulutus kyllä peruuntui, silloin oli vielä liikaa tuota valkoista peitettä.

Meidän kevään/kesän/syksyn kalenteri näyttää Kainuun tapahtumien osalta seuraavaa:
20.5. Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia check
28.5. Mejä-koe, Kuhmon Jauhovaara, Kainuun Noutajat  Koe peruttu lumitilanteen vuoksi!
4.6.   Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia check
10.6. Ryhmänäyttely, Suomussalmi check
11.6. Luonnetesti, Kajaani check
5.7.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia check
8.7.   Mejä-koe, Ristijärvi, Ristijärven Metsästysseura check
23.7. Mejä-koe, Kuhmon Jauhovaara, Kainuun Noutajat check
29.7. Ryhmänäyttely, Kajaani en ilmoittanut, lomalla
13.8. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia check
27.8. Mejä-koe, Kuhmon Jauhovaara, Kainuun Noutajat
2.9.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 3 starttia

Edellisestä näyttelykäynnistäkin on vierähtänyt jo yli vuosi! Kovin ahkerasti ei jakseta käydä, kun minä olen niin laiska trimmaamaan. Paljon helpompi kun voidaan pitkällä tukalla juoksennella ympäri mehtiä. Mutta vähän se kutkuttelisi saada viimeinen serti ja muotovalion titteli.

Nämä on siis mahdollisia ja ehkä jopa todennäköisiä tapahtumia joihin osallistumme mahdollisuuksien mukaan. Minusta tässä on yhdelle kesälle sen verran ohjelmaa, ettei välttämättä tarvitse Kainuuta kauemmas ajella. Ja nuo touko-kesäkuun jutut on jo ilmottauduttu, joten ensi viikosta alkaa neljän viikonlopun koiraharrastusputki!

Uula ei vielä ota paineita tulevista kilpailuista :)

Mejä-koe 22.5. Kuhmon Jauhovaarassa

Nyt alkava kesä on kolmas kesä, kun verijälkeä Uulalle olen tehnyt. Keväällä katsoin että sopivasti meitä lähellä olisi koe 22.5. ja kun kalenterissa ei ollut viikonlopulle muita merkintöjä niin ilmoittautuminen menemään. Vappuna käytiin tekemässä ensimmäinen, noin 300 metrin mittainen jälki ja hyvin tuntui Uulalla olevan muistissa mitä ne valjaat ja liina tarkoitti! Siitä viikon päästä tehtiin toinen, noin 500 metrin mittainen jälki niin, että kävin aamulla tekemässä ja illalla ajettiin. Nopeasti oli tämäkin selvitelty!

Vielä piti melkein viikko jännätä miten kokeeseen pääsyn kanssa käy, mutta vihdoin 12.5. tuli tieto että mukana ollaan. Jippii! Jälkien teko olisi siis ohjelmassa lauantaina 21.5. ja itse koe sunnuntaina 22.5. Koska edellisen viikonlopun olin tiiviisti töissä, lähdimme tiistaina 17.5. tekemään viimeisen, lyhyen ja kivan jäljen. Olin kaivanut pakkasesta talven yli haudotun aarteen, hirven jalan. Jälki ajettiin suht tuoreeltaan eikä mittaa ollut kuin reilu 200 metriä, ettei tule mitään kyllästymistä. Ja sitten oli tehty kaikki, mitä tehtävissä on!

Lauantaina vein Uulan aamusta Tapsun ja Manun luokse hoitoon ja lähdin itse kohti Kuhmon Jauhovaaraa. Sielläkin olisi ollut mahdollisuus yöpyä, mutta arvelin että tulee koiralle liian raskas viikonloppu ja koska koe on alle 100 kilometrin päässä voin hyvin ajella kahtena päivänä. Maarit vielä ystävällisesti toi Uulan jo päivällä kotiin huilaamaan, jotta akut on täynnä koeaamuna.

Jauhovaarassa aloitettiin päivä aamupalalla. Sen jälkeen katsottiin listasta mikä jälki ja kenen kanssa olisi tarkoitus tehdä. Minä olin onneksi kokemattomana saanut ratamestarin kaverikseni, joten ei hätää. Keräiltiin kaikki kimpsut ja kampsut ja lähdettiin maastoon. AVO jälkiä oli lupa lähteä verettämään vasta kahdelta, joten lähdin ratamestari Markun ja hänen emäntänsä Emman kanssa katsomaan, miten tehdään VOI jälkiä. Koko päivän satoi vettä, mutta onneksi minulla oli kunnolliset sadekamppeet, niin siitä ei varsin haittaa ollut. Päinvastoin, sade painoi verenhajun maahan niin, ettei tuuli riepotellut sitä ympäriinsä. Kun jäljet oli tehty, päästiin kämpälle syömään ja hetken muiden kanssa rupateltuani ajelin kotiin.

Sunnuntaina kello soi jo viideltä. Kahvit matkaan, koiran kanssa pikainen lenkki, autoon ja menoksi. Matkalla vielä pysähdyttiin hetkeksi jaloittelemaan, jotta koira malttaa odottaa autossa alkukuviot. Ensin oli ohjelmassa aamupala ja kun tuomarit olivat kaikki saapuneet paikalle, oli vuorossa ylituomarin puhuttelu. Hän kertasi kokeen säännöt sekä muut ohjeistukset ja luki järjestyksen laukauksensietotestiin. Siinä koirat kiinnitetään puihin ja ohjaajat kävelevät noin 10 metrin päähän. Sen jälkeen ammutaan laukaus haulikolla 25 metrin päässä koirista, ohjaajien takana. Kaikki koirat läpäisivät tämän osuuden, Uulakin vain vähän hätkähti, muttei ilmaissut minkäänlaista pelkoa.

Meidän tuomarin, Minna Vornasen, ryhmässä oli vain kaksi AVO koiraa, joten minulla oli ensimmäisenä opastusvuoro ja sen jälkeen heti meidän oma suoritus. Uula oli iloisella päällä ja selvästi tiesi mitä töitä on tiedossa, kun valjaat ja liinan näki. Mentiin kaulapannassa lähtömakauksen lähelle, jossa vaihdoin koiralle valjaat päälle. Hetki rauhoittumista ja sen jälkeen lähtömakaukselle. Uula on tottunut lähtemään itsenäisesti liikkeelle ja nytkin se tiesi tehtävänsä, joten en ohjannut ensimmäistä, sallittua 10 metriä. Koira eteni varman oloisesti ja ohjaajalla on varsin helppo tehtävä kävellä vain liinan päässä. En miettinyt sen enempää missä jälki menee, mutta toki olin iloinen kun välillä havaitsin merkkejä puissa. Uula teki muutamia tarkistuskaarroksia ja olin jo aivan varma että nyt tulee hukka. Mutta koska tuomari ei palauttanut meitä jäljelle vaan koira löysi sinne ihan itse, ei tullut hukkia. Välillä mietin että näinkö Uula jaksaa tehdä töitä loppuun saakka, kun varsinkin aukiolla näytti että tarkastuskaarroksia piti tehdä useita. Yllätys olikin mieluinen, kun sorkka yht'äkkiä tupsahti eteen ja tuomari kiitti suorituksesta. Sitten vain tuloksia odottamaan!

Koska tiesin että päivästä tulee pitkä, lupauduin purkamaan toisen edellispäivänä tehdyistä VOI-jäljistä. Uula lähti matkaan ja siitä oli varsin lystiä juoksennella toisen jälkiä haistelemassa. Auringonpaisteisella suolla kävellessäni mietin, että kyllä viikonlopun voisi huonomminkin viettää! Kävin purkamassa vielä tekemäni AVO-jäljen ja sen jälkeen käytiin vähän järvenrannassa juoksentelemassa ja viilentelemässä. Jauhovaaran kämpällä oli ruoka odottamassa ja pääsin muiden kanssa rupattelemaan ja loppuja ihmisiä metsästä pois odottelemaan. Saunavarusteita en ollut hoksannut mukaani ottaa, joten sen jätin välistä.


Vihdoin koitti se hetki, kun kaikki olivat paikalla ja päästiin tuloksiin. AVO-luokan häntäpäästä aloitettiin ja odotin koko ajan milloin meidät mainitaan. Hämmästys oli suuri kun meidät mainittiin viimeisenä eli Uula oli AVO-luokan paras koira! Kokeet eivät varsinaisesti ole kilpailuja, mutta toki tuntui mukavalta kun pieni pumi oli taitavin jäljestäjä! Pisteet 45/50 oikeuttivat ykköstulokseen, joten seuraavan ykköstuloksen jälkeen meitä kutsuu VOI-luokka haasteineen. Koiran varmaa tekemistä seuratessani vakuutuin sen taidoista, enkä osaa pelätä voittajaluokan kiemuroita, vaan uskon että Uula selvittää nekin hienosti.

Kaikkiaan viikonloppu oli mahtava kokemus! Mukavia ihmisiä, luontoa, koiria, ruokaa, uusia asioita, taitavaa työskentelyä... Oman suorituksen aikana ei voinut tehdä muuta, kuin nauttia koiran työskentelystä. Asennoiduinkin asiaan juuri niin, joten minun mielentilani antoi todennäköisesti Uulalle rauhan tehdä töitä itsenäisesti. Varmasti osallistumme kokeisiin jatkossakin. Mitään kiirettä ei ole, koska koira on vasta 3-vuotias ja jälkikoirat on parhaimmillaan vasta hieman vanhempina. Huippulaji!

Ensimmäistä kertaa mejä-kokeessa
Lisätietoa mejä-ylituomareiden sivuilta.

Kevään ensimmäinen jälki

Kevään edistyessä pikkuhiljaa polte jäljelle kasvoi kasvamistaan. Eilen lähdettiin sitten Paltaniemelle katsastelemaan miltä jälkimaastot näyttää. Paikoin metsässä oli lunta vielä saappanvarren mitta, mutta välistä löytyi ihan sulia pätkiä. Totesin että pikapikaa veripullo sulamaan ja muut jälkikamppeet naftaliinista päivänvaloon.

Sunnuntaina aamupäivästä koira + kamat autoon ja äänestyspaikan kautta metsään. Jätin koiran autoon odottelemaan ja hiipparoin veripullo kainalossa kankaalle. Lumen reunoja kulkien tein niin pitkän jäljen kuin pystyin. Aloitus- ja lopetussivu jäivät vähän lyhyemmiksi, mutta siihen väliin sain suht hyvän mittaisen pätkän. Onneksi sulaa ei ollut enempää, niin en päässyt vetämään mitään kisamittaista jälkeä heti kauden alkuun!  :)

Uula tunnisti kamppeet viimevuodesta ja oli selvästi ihan innoissaan kun pääsi nenätöihin. Jäljelle lähdettiin rauhallisesti ja varmasti. Välillä tuli sellaisia kaarroksia etten ihan ollut varma olinko vetänyt juuri siitä kohtaa, mutta melko navakka tuuli saattoi kyllä siirrellä hajua sivuun. Eka makaus haisteltiin selvästi ennen jatkoa ja sit taas mentiin. Olin merkinnyt jäljen vähän niin ja näin, mutta mitäs siitä kun koira tuntui toisen makauksen löytävän ihan ongelmitta. Viimeinen pätkä mentiin vähän vieressä, kun (kuvassa vasemmalta puhaltava) tuuli painoi hajua sivuun. Itse hölmöyksissäni lopetin jäljen niin, että lähdin tuolta finish kohdasta kävelemään oikealle ja sitten kohti tietä. No koska tuuli siirsi hajun juuri siihen suuntaan, nappasi koira lennosta minun jäljet ja lähti viipottamaan sujuvasti niitä pitkin eteenpäin. :) Kutsuin sen sitten takaisin ja kaadolle että saatiin homma pakettiin.

Pieni koira tekee kyllä varmaa jälkeä, vaikka itsestä aina välillä tuntuu että nyt ollaan ihan jossain muualla. Pääsääntöisesti se jäljestää nenä maassa, mutta välillä mennään myös ilmavainulla. Paikoin se kääntyy katsomaan minua, mutta jatkaa menoaan kun en kommentoi mitään. Hieno pieni pumieläin!

Jännityksellä odottelen tietoa päästiinkö mukaan Pielavedellä 15.5. pidettävään kokeeseen. Ihan hirmuisesti haluttaisi kokeilemaan miten Uula kokeessa toimii. Tää on huippukiva laji!

MEJÄ

Keväällä käytiin Uulan kanssa Seppälässä jälkikurssilla, jossa saatiin ohjeet ja harjoitukset ihmisjäljen opiskeluun. Kesän aikana olenkin tehnyt muutamia kertoja jälkeä nurmelle ja Uula on aina kovin innoissaan kun näkee että valjaat+liina kaivetaan esiin. Verijälki on kiinnostanut myöskin tuosta kurssista lähtien, mutta ei ole ollut oikein ketään, joka neuvoisi miten se tehdään oikeaoppisesti. Tavoitteena toki että voisimme mennä joskus jälkikokeeseen (Metsästyskoirien jäljestämiskoe, MEJÄ).

Nyt lomalla tuli tilaisuus opetella verijälkeä Hallissa Paasikiven Mailiksen opastuksella. Mailiksella on aikanaan ollut useampia kiharakarvaisia noutajia, joiden kanssa hän on jäljestänyt. Pumi tuli hänen kuvioihinsa 2003 Karvakorvan Äimänkäen eli Ukon, muodossa. Ukolla on kaksi tulosta avoimen ja viisi tulosta voittajaluokan jäljeltä vuosilta 2012-2013, on muistaakseni yhtä tulosta vaille jälkivalio. Nyt Mailiksella on kasvamassa toinenkin pumi, Karvakorvan Guru eli Pomo, Uulan hyvä kaveri.

Maanantaina 15.9. ajeltiin iskän mökiltä Halliin, jossa Mailiksella oli jo tykötarpeet valmiina ja niin suuntasimme koirien kanssa Vehkaojan metsiin. Koirat jätettiin protestoinnista välittämättä autolle jälkien teon ajaksi. Välineistöä ei tarvinnut kuin narussa oleva pesusieni ja pullo verta. Ensiksi potkittiin maahan aloituskohta, jossa sieneen kaadettiin verta ja sen jälkeen Mailis suunnisti edellä merkkaamassa reittiä ja minä vedin sientä perässä. Jäljen kokonaispituus oli ehkä 200 - 300 metriä, mutta kokeessakin olevat kaksi makausta / kulmaa sinne tehtiin. Sorkkaa ei ollut matkassa, joten jäljen päässä palkkana oli verinen sieni. Sitten vielä toinen samanmoinen jälki Pomolle.

Uula pääsi ensimmäiseksi ajamaan jälkeä ja valjaista+liinasta tiesi jo että nenätyötä on tarjolla. Tällä kertaa jälki ei ollutkaan ihmisjälki, vaan verijälki, mutta se ei pientä pumitusta hämännyt. Nenä tiukasti maahan ja vauhti päälle. Aluksi intoa oli sen verran, että liinasta joutui vähän jarruttelemaan ettei ihan mene hökellykseksi, mutta äkkiä rauhoittui tekemään töitä kunnolla. Ensimmäisellä makauksella piti hetki hakea suuntaa, mutta sitten hoksasi ettei tämä jatkunutkaan suoraan, vaan joku oli tehnyt kulman. Jälkeä tehdessä ajattelin että ei kait se näin pitkää jälkeä jaksa keskittyä ajamaan, vaan mitä sitä tyhjää, Uula kyseli jäljen päässä että oikeestiko tämä jo loppui. Intoa olisi selvästi ollut paljon enemmän. Hieno ja taitava pieni! Ja Pomo suoritti tyylilleen uskollisena oman jälkensä vielä vauhdikkaammin. Ei taida pumeilta virta ihan äkkiä loppua! :) Palkaksi pojat pääsivät vielä metsään juoksentelemaan.

Loppuviikosta kulkeuduttiin äitin mökille Viitasaarelle veripullo matkassa. Torstai-iltana kävin tekemässä 300 - 400 metrin jäljen ryteikköön ja sitten perjantai-aamuna, reilu 12 tuntia myöhemmin, koiran kanssa ajamaan. Virheettä, tarkkaan ja hienosti Uula ajoi tämänkin jäljen ja palkkana ollut jäinen lihapulla oli jo syöty kun minä pääsin kaadolle. Itse ajattelin muutamassa kohdassa että nyt on väärä suunta, kunnes näin että sinne ne merkitkin näyttää. On se vaan niin kiva seurata kun koira tekee jotain luontaista ja mieluista hommaa! Nyt innolla odotellaan ens kevättä ja kesää, että päästäisiin ihan oikeisiin jälkikokeisiin.

Edit: Mielestäni mä julkaisin tän tekstin jo aikaa sitten, mutta näytti jostain syystä olevan luonnoksena. Niin tai näin, nyt ainaskin näkyy! t. tekniikan ihmelapsi Miia