lauantai 5. toukokuuta 2018

How the time flies... Ollankin jo vuodessa 2018!

Ihanaa Ruususen unta on saanut taas blogi uinailla.
Työt + opiskelu ja siihen koiraharrastukset koiran kanssa + yhdistyksissä on sellainen yhtälö, ettei hirveän paljon jää aikaa muulle. Katsoin, että viimeisin postaus on syyskuulta, jolloin on paketoitu kisakausi 2017. Ajattelin herätellä blogia eloon kirjailemalla vähän meidän suunnitelmia kaudelle 2018. (Seuraavissa postauksissa palataan sitten syksyn ja talven tapahtumiin.) Edelleen meidän harrastukset menevät ihan niillä ehdoilla mihin ennätetään ja huvittaako koiraa/ohjaajaa. Mitään suuria tavoitteita ei ole.

Kalenteri näyttää tältä:
14.4. Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 3 starttia check
13.5. Agilitykisat, Lieto, 2 starttia check
27.5. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia
10.6. Mejä-koe, Rovaniemi, Pumien mestaruus
9.7.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia
11.8. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia
1.9.   Agilitykisat, Kajaani, KSTK, 2 starttia
16.9. Agilitykisat, Kajaani, HiFi, 2 starttia

Eli kisakausi on jo avattu KSTK:n 50v juhlakisoilla. Viimekausi päättyi siihen, kun olimme nousseet kakkosiin ja viimeiset kisat olivat ihan katastrofi varmaan lähinnä ohjaajan väsymyksen vuoksi. Oli melkoinen kynnys lähteä jälleen kisaamaan, mutta kaikki meni aivan yli odotusten ja triplanolla jäi yhden pienen ajoitusvirheen päähän. Tuloksista viis, parasta antia radoilla oli yhteinen flow, mihin Uulan kanssa pudottiin ja tehtiin rataa kimpassa. Aivan superstartit!

Seuraavat kotikisat jäävät välistä, kun ollaan lomareissuilla, mutta niiden sijaan käydään kipaisemassa pari starttia Liedossa. Ilahduttavasti on kesälle ja syksylle tiedossa kisoja Kajaanissa. Nyt meillä on kakkosista jo kaksi LUVAa, eli hyvät mahikset nousta kolmosiin, jos kantti kestää. Jännittäviä kisoja tiedossa siis!

Mejän osalta olen laittanut kalenteriin vain pumien mejä-mestaruuden 10.6. Rovaniemellä. Todennäköisesti käymme myös joissain Kainuun kokeissa, mutta vielä ei ole mitään tarkkaa suunnitelmaa. Loma-ajankohdat sekoittavat aina vähän pakkaa, joten mennään fiiliksen mukaan. Jos saataisiin ykköstulos alle, päästäisiin piirinmestaruuskisaan elokuun lopulla.

Rally-Toko kiinnostaisi myös, mutta minä olen itse niin superlaiska treenaamaan. Jos päästään ja ehditään johonkin ryhmään muutamaksi kerraksi verestämään taitoja, niin ei olisi poissuljettua startata siinäkin. Itse kävin kurssit RT-koetoimitsijaksi ja meillä onkin seuran omat RT-kisat 9.9. Jännää!

Kohta pääsee retkeilemään lumettomaan metsään



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit otetaan ilolla vastaan!