Kun kaikki ei mene kuin Strömsössä

Lokakuun lopulla 2017 (26.10.) olimme palailemassa Turun reissulta kohti Kajaania. Pysähdyimme äitin luona Viitasaarella syömään ja ulkoilemaan. Lenkillä ollessa Uula lähti juoksemaan polkua pitkin kohti minua kun se yht'äkkiä vinkaisi ja muuttui ihan kolmijalkaiseksi. Ajattelin, että ehkä joku pieni nitkahdus, mutta äitille päin kävellessä ei halunnut astua toiselle etujalalle. Tassua tunnusteltaessa tuntui hassua "rutinaa", joten siinä kohtaa olin jo melko varma mikä on vamman laatu. Sain onneksi luottoeläinlääkärille ajan seuraavalla päivälle ja röntgen varmisti epäilyni, oikean etujalan uloin varvas oli murtunut. Juuri tässä asiassa en olisi välttämättä halunnut olla oikeassa...
                                                                                                 

Oej uloin varvas on rikki

Tampereella, ennen onnettomuutta

Sovimme lääkärin kanssa, että laitetaan tassuun side ja katsotaan jokunen viikko lähteekö varvas luutumaa ja mikäli paranemista ei tapahdu, tehdään amputaatio. Toimenpide kuulostaa jotenkin ihan kamalalta, mutta ell kertoi että etenkin metsästyskoirilta joudutaan monesti varpaita amputoimaan. Toisena vaihtoehtona saattaa olla huonosti parantunut, "ikuisesti" vaivaava ja kipeytyvä varvas. Lähdimme lääkäristä kotiin toivoen parasta ja peläten pahinta.

Ell laittoi näin hienon siteen

Yllätyksekseni varvas ei vaikuttanut muutaman pivän päästä enään kauhean kipeältä, joten jonkinlaisia kävelylenkkejä pääsimme tekemään. Syksyn märillä keleillä suurin haaste oli, millä saada tassussa oleva side pysymään kuivana. Kurarukkaset ajoivat asian parhaiten, tosin nekin piti jesarilla vahvistaa, koska muuten hiekalla ja asfaltilla kävellessä olivat hetkessä puhki. Toinen ongelma oli sitten se, ettei Uulaa oikein voinut viedä hoitoon riehumaan muiden kanssa. Uulahan viettää normaalisti minun työpäiväni Tapsu- ja Manu-pumien luona päivähoidossa. Asia ratkesi maailman parhaan hoitopaikan ansiosta: Maarit kävi aina minun työpäivieni aikana Uulaa viihdyttämässä ja ulkoiluttamassa. Jaksan yhä edelleen olla äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen, että minulle on juuri nämä ihmiset elämääni siunaantuneet! Kyllä olisi yksin  asuvan koiranpito monta kertaa todella haastavaa, mikäli ei olisi luotettavia hoitajia.

Kolme viikkoa odoteltiin ja sen jälkeen otettiin uusi röntgen. Minkäänlaista luutumista ei ollut näkyvissä, joten saman tien varattiin aika varpaan poistolle (21.11.). Olin asiasta keskustellut myös sellaisen ystäväni kanssa, jolla on greyhoundeja. Eräällä hänen koirallaan oli ollut samanlainen murtuma ja sitä oli viikkokausia hoidettu kipsaamalla sillä lopputuloksella, ettei jalasta oikein koskaan enää ollut tullut kunnollista. Lisäksi hänellä on toinen koira, jolta on poistettu yksi kantava varva, eikä se vaivaa koiraa isommin. Joten ihan toiveikkain mielin operaation lähdettiin.

Pari viikkoa poistosta

Onneksi meillä on jo pidemmältä aikaa tuttu eläinlääkäri, joka ottaa todella hyvin huomioon minun ajatukseni asioista ja hänelle voin esittää myös joko järkevät tai järjettömät huoleni ja pelkoni. Leikkauksen jälkeisen kipulääkityksen pelkäsin aiheuttavan ongelmia Uulan närästystaipumuksen vuoksi, joten kysyin, olisiko kipulääkitys mahdollista saada injektiona. Asia ei tuottanut mitään ongelmia, vaan sain valmiiksi ruiskuihin annosteltuna kipupiikit matkaan ja lisäksi suun kautta annettavaa Tramalia tarpeen mukaan. Muutaman päivän amputaation jälkeen jalka olikin todella kipeä, mutta riittävä määrä kipulääkettä piti koiran "iloisessa" lääketokkurassa. Viikon päästä lääkitys loppui kokomaam, muttei myöskään mitään havaittavaa kipuilua enää ollut. Jalan siteen avasin joka päivä ja putsasin haavan. Onneksi haavan paraneminen eteni hyvin eikä mitään takapakkeja tullut. Tikit saatiin pois noin 10 päivän jälkeen ja hetken aikaa jalka piti vielä suojata siteellä. Katkaistun luun pää on hyvin herkkä, joten suojaus oli tarpeen.

Noin neljän viikon kuluttua leikkauksesta asiasta ei olisi tiennyt enää mitään ilman ajeltuja karvoja, Uula käytti jalkaa ihan entiseen tapaan. Ainoastaan silloin, jos kolautti jalan ulkosyrjän johonkin, kuului melkoinen ulahdus ja hetki piti lohdutella. Nykyään kun leikkauksesta on jo puoli vuotta, tulee tuollaisia osumia enään äärimmäisen harvoin eikä varpaan poisto muutenkaan näy enää millään tavalla. Tässä vaiheessa voi todeta, ettei mitään negatiivisia vaikutuksia ole ollut. Koira liikkuu tasapainoisesti ja vauhti on entisenlainen. Koko episodin aikana jouduttiin kuitenkin lenkkeilemään useampi viikko pelkkiä hihnalenkkejä, joten luottohierojan käsittelyjä on tarvittu muutamia lihaksiston tueksi. Uula kuitenkin normaalisti liikkuu irti ja liike on rennompaa kuin hihnassa ihmisen vauhtia käveltäessä. Onneksi hihnakävelyjä ei kuitenkaan kestänyt kuin noin 1,5 kuukautta.

Kuvapäivitys

Käytiin eilen Sotkamossa puudelipoikia moikkaamassa. Vierailulta saa aina ihania kuvia, kun Arjalla on taito ja kalusto ihan jotain muuta kuin minulla. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat, joten tässä näitä teidänkin ihasteltavaksi. Alussa joitain yhteiskuvia ja sitten Uula leikkimässä pallolla (eka kuvassa toi pallo on vielä pyöreä...).

Vielä täytyy kehua että onni on fiksut koirat! Viisi urosta porukassa ilman ihmeempiä rähinöitä. <3  

Arjalle iso kiitos kuvista, jälleen kerran!

Ystävänä greyhound

Uulan kavereihin on kuulunut alusta saakka ystäväni Liisan kaksi greyhound narttua, Sella 10v ja Pinja 2,5v. Tyttöjen kanssa on ollut sikasiistiä juosta täysiä ja vaikka grey on suoralla nopeampi, voittaa pumi ketteryydessä kuus nolla. Tosin välillä on pientä koulukiusausmeininkiä ollut, kun tytöt ovat rökittäneet pientä vierastaan yhteistuumin. :)

Viisaus ei asu meissä...

Pinjan veli Väinö etsi kesällä uutta kotia omistajan ajanpuutteen vuoksi ja koska Sella alkaa olla Pinjan leikkeihin turhan iäkäs, päätti Liisa hakea Väinön ainakin koeajalle. Vaikka Väinö oli osoittanut olevansa ihan suht fiksu poika ja sopeutuneen hyvin naisvaltaiseen laumaan, mietitytti vähän se, miten Uula saadaan nyt tähän kuvioon mahtumaan. Teimme suunnitelman että lähdemme poikien kanssa remmilenkille niin, että saavat toistensa jälkiä haistella ja sen jälkeen pääsevät irti tutustumaan.

Tuumasta toimeen, pojat hihnoihin ja baanalle. Uula nyt ei paljoa jaksa toisista koirista stressata, kun on niin paljon muiden koirien kanssa ollut ja aikuisiälläkin uusia tuttavuuksia treffattu. Väinö näytti hieman epäluuloiselta ja nosti varmuuden vuoksi selkäkarvat pystyyn. Veikkaampa että taustalla oli uuden tilanteen aiheuttama epävarmuus, voi olla ettei hän ole oman entisen laumansa lisäksi paljon muita koiria tavannut. Kun homma meinasi mennä tuijotteluksi sanoin että nyt koirat irti ennenkuin keräävät yhtään lisää pullisteluenergiaa. Väinö meni edelleen säkä pystyssä tekemään tuttavuutta hiukan sellaisella "meitsi on kingi" -asenteella, mutta pikkupumi ei asiasta turhia hötkyillyt. Hievahtamatta paikallaan seisten se sieti isomman pörhistelyt, tosin jos toinen tuli liikaa iholle, niin Uula ilmoitti että tuo ei ole sallittua. Porukalla kävelimme koko ajan eteenpäin ja pikkuhiljaa Väinökin alkoi vähän rentoutua. Uula ei provosoinut eikä provosoitunut missään vaiheessa toisen pullisteluista, näytti vaan lähinnä sellaista "lopettaisit ton, niin voitais leikkiä" -naamaa. Välillä saattoi tulla vähän sanomista kun toinen teki jotain kiellettyä, mutta isompaa rähinää ei tullut missään vaiheessa.

Hippa!

Pihalle kun päästiin laitettiin Väinö Sellan kanssa sisälle niin, että Pinja ja Uula saivat jäädä ulos leikkimään. Ja jonkin ajan päästä otettiin Uula Sellan seuraksi sisälle ja Väinö ulos. Omatoiminen nuoriso ei kuitenkaan kauaa ulkona viihtynyt vaan houdinit keplottelivat oven auki ja niin oli koko seurakunta sisällä. Väinö meinasi vähän taas kokeilla pullistelua, mutta kun Uula oli komennettu minun jalkoihin ja Liisa ilmoitti että täällä ei rähinöidä, laittoi Väinö rauhassa pitkälleen.

Niin että ota kii jos saat!

Sitten kun koitti uloslähdön aika ehdotin, että laitetaan pojat keskenään pihalle ja ihmiset (jotka yleensä omalla hermostuksellaan tekevät tilanteesta jännitteisen) jäävät sisälle. Ikkunasta katseltiin kun Väinö alkoi melkein heti tehdä leikkikumarruksia ja poikien välit olivat sillä selvät eli oma aavistus oikeasta toimintatavasta osui ihan nappiin. Tytöt teljettiin julmasti sisälle ja lähdettiin vielä poikien kanssa pikku lenkille ja järvelle puljaamaan. Enää ei ollut minkäänlaista kireyttä havaittavissa, mutta toki leikkitapojen erilaisuus aiheutti muutaman sanomisen. Fiksuilla pojilla rähinä ei jäänyt päälle, vaan kun asia oli tehty selväksi leikki jatkui. Väinökin alkoi sietää pumin kahdella jalalla vasten nojailua, mitä greyt eivät kuulemma koskaan tee. Ja olihan niillä kivaa! Juostiin niin että vesi roiskui, Uula edellä ja Väinö perässä. Onni on omistaa täyspäinen uros, jonka voi laskea turvallisin mielin monenlaisen koiran kanssa leikkimään. Viimeisimpänä tuttavuutena toisen kaverin 10 vk ikäinen lapinkoira.

Wihiiii

Catch'ya

Kuvat on kaikki Liisan ottamia ja lisää hänen ihania otoksiaan löytyy osoitteesta  http://kengurumieli.kuvat.fi/

Ystävykset