sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ystävänä greyhound

Uulan kavereihin on kuulunut alusta saakka ystäväni Liisan kaksi greyhound narttua, Sella 10v ja Pinja 2,5v. Tyttöjen kanssa on ollut sikasiistiä juosta täysiä ja vaikka grey on suoralla nopeampi, voittaa pumi ketteryydessä kuus nolla. Tosin välillä on pientä koulukiusausmeininkiä ollut, kun tytöt ovat rökittäneet pientä vierastaan yhteistuumin. :)
Viisaus ei asu meissä...

Pinjan veli Väinö etsi kesällä uutta kotia omistajan ajanpuutteen vuoksi ja koska Sella alkaa olla Pinjan leikkeihin turhan iäkäs, päätti Liisa hakea Väinön ainakin koeajalle. Vaikka Väinö oli osoittanut olevansa ihan suht fiksu poika ja sopeutuneen hyvin naisvaltaiseen laumaan, mietitytti vähän se, miten Uula saadaan nyt tähän kuvioon mahtumaan. Teimme suunnitelman että lähdemme poikien kanssa remmilenkille niin, että saavat toistensa jälkiä haistella ja sen jälkeen pääsevät irti tutustumaan.

Tuumasta toimeen, pojat hihnoihin ja baanalle. Uula nyt ei paljoa jaksa toisista koirista stressata, kun on niin paljon muiden koirien kanssa ollut ja aikuisiälläkin uusia tuttavuuksia treffattu. Väinö näytti hieman epäluuloiselta ja nosti varmuuden vuoksi selkäkarvat pystyyn. Veikkaampa että taustalla oli uuden tilanteen aiheuttama epävarmuus, voi olla ettei hän ole oman entisen laumansa lisäksi paljon muita koiria tavannut. Kun homma meinasi mennä tuijotteluksi sanoin että nyt koirat irti ennenkuin keräävät yhtään lisää pullisteluenergiaa. Väinö meni edelleen säkä pystyssä tekemään tuttavuutta hiukan sellaisella "meitsi on kingi" -asenteella, mutta pikkupumi ei asiasta turhia hötkyillyt. Hievahtamatta paikallaan seisten se sieti isomman pörhistelyt, tosin jos toinen tuli liikaa iholle, niin Uula ilmoitti että tuo ei ole sallittua. Porukalla kävelimme koko ajan eteenpäin ja pikkuhiljaa Väinökin alkoi vähän rentoutua. Uula ei provosoinut eikä provosoitunut missään vaiheessa toisen pullisteluista, näytti vaan lähinnä sellaista "lopettaisit ton, niin voitais leikkiä" -naamaa. Välillä saattoi tulla vähän sanomista kun toinen teki jotain kiellettyä, mutta isompaa rähinää ei tullut missään vaiheessa.

Hippa!

Pihalle kun päästiin laitettiin Väinö Sellan kanssa sisälle niin, että Pinja ja Uula saivat jäädä ulos leikkimään. Ja jonkin ajan päästä otettiin Uula Sellan seuraksi sisälle ja Väinö ulos. Omatoiminen nuoriso ei kuitenkaan kauaa ulkona viihtynyt vaan houdinit keplottelivat oven auki ja niin oli koko seurakunta sisällä. Väinö meinasi vähän taas kokeilla pullistelua, mutta kun Uula oli komennettu minun jalkoihin ja Liisa ilmoitti että täällä ei rähinöidä, laittoi Väinö rauhassa pitkälleen.

Niin että ota kii jos saat!



Sitten kun koitti uloslähdön aika ehdotin, että laitetaan pojat keskenään pihalle ja ihmiset (jotka yleensä omalla hermostuksellaan tekevät tilanteesta jännitteisen) jäävät sisälle. Ikkunasta katseltiin kun Väinö alkoi melkein heti tehdä leikkikumarruksia ja poikien välit olivat sillä selvät eli oma aavistus oikeasta toimintatavasta osui ihan nappiin. Tytöt teljettiin julmasti sisälle ja lähdettiin vielä poikien kanssa pikku lenkille ja järvelle puljaamaan. Enää ei ollut minkäänlaista kireyttä havaittavissa, mutta toki leikkitapojen erilaisuus aiheutti muutaman sanomisen. Fiksuilla pojilla rähinä ei jäänyt päälle, vaan kun asia oli tehty selväksi leikki jatkui. Väinökin alkoi sietää pumin kahdella jalalla vasten nojailua, mitä greyt eivät kuulemma koskaan tee. Ja olihan niillä kivaa! Juostiin niin että vesi roiskui, Uula edellä ja Väinö perässä. Onni on omistaa täyspäinen uros, jonka voi laskea turvallisin mielin monenlaisen koiran kanssa leikkimään. Viimeisimpänä tuttavuutena toisen kaverin 10 vk ikäinen lapinkoira.

Wihiiii

Catch'ya

Kuvat on kaikki Liisan ottamia ja lisää hänen ihania otoksiaan löytyy osoitteesta  http://kengurumieli.kuvat.fi/


Ystävykset




keskiviikko 26. elokuuta 2015

Mistä on pienet koirat tehty (sisältää haasteen)

Lupasin tuossa aiemmin kirjoitella ajatuksiani koiran kuvaamisesta ja muusta tutkimisesta. Itselläni on ravihevos- ja lypsykarjataustan vuoksi jonkinlainen käsitys jalostuksesta, muttei minkäänlaista kokemusta koirien jalostamisesta. Ravipuolella sanotaan "astuta paras parhaalla ja toivo parasta", minkä ymmärän tarkoittavan huolellista emän ja isän valintaa, mutta kertovan myös sen, että aina parhaistakaan tarpeista ei tule toivottua lopputulosta. Sattuma voi puuttua peliin ja nostaa esille kaikki huonoimmat mahdolliset ominaisuudet. Karrikoidusti jalostuksella pyritään parantamaan yksilöiden laatua, mutta vähintäänkin estämään virheiden kertaantumisen. Vähimmäisvaatimuksena ettei paritettaisi kahta yksilöä joilla molemmilla on sama vika, koirien kohdalla esimerkiksi korostuneen pidättyväinen luonne. Sukutaustalla ja sen tuntemisella on suuri merkitys, mutta se jääköön tämän blogitekstin ulkopuolelle, koska en pumien sukuja tunne tai osaa arvioida.

Siinä ei ole rakennetta karvalla tehty, vaan mitä lie pinnan alla..?

Uula ei tullut minulle millään muotoa näyttely-, kisa- tai jalostuskoiraksi, mutta koska pumi on minulle erittäin rakas rotu, haluan kantaa korteni kekoon sekä terveys- että luonnetulosten osalta. Mitä enemmän tietoa saadaan, sitä paremmat mahdollisuudet on viedä rotua eteenpäin. Lisäksi olen kovin kiinnostunut tietämään mitä koirani on "syönyt", joten jo senkin vuoksi virallisten terveystulosten ja luonnetulosten hankkiminen on ollut ajatuksissa ihan alusta saakka. Kiinnostuksen vuoksi käytiin luonnetta testaamassa myös susitestissä, kun sellainen viimesyksynä Kajaanissa oli (siitä löytyy erillinen postaus). MH-luonnekuvaus on ohjelmassa lokakuussa ja luonnetesti tod.näk. ensivuonna.

Mutta siitä kuvaamisesta... Itselläni oli jostain syystä sellainen käsitys, että pumeilta on kuvattu selkiä jo vaikka kuinka paljon. Hämmästys oli suuri kun aloin tutkimaan asiaa Kennelliiton tietokannasta ja ensimmäinen tulos löytyi vasta 2013 (siinäkin vain SP lausuttu). Siitä tähän päivään saakka on kuvattu selkä vain 24 pumilta ja näistä kahdeksalla on jokin osa-alue selästä muuta kuin 0 eli 33 prosentilla kuvatuista ei ole puhdas tulos.

Alla listaus:
Siinä se VA1 on
LTV2 (symmetrinen) 1 kpl
LTV3 (epäsymmetrinen) 1 kpl
LTV4 (6 tai 8 lannenikamaa) 5 kpl
VA1 (aste 1, lievä) 2 kpl
Yhdellä koiralla oli sekä LTV2 että VA1, siksi tuloksia on 9 kpl.
Se, vaikuttavatko muutokset koiran elämään, onkin sitten kokonaan toinen juttu. Mutta jalostuksen kannalta on merkittävää ettei esim. kahta LTV4 koiraa pariteta keskenään. On myös mahdotonta tietää onko kaikki poikkeamat perinnöllisiä, esimerkiksi Uulan kaulanikamissa oleva poikkeama voi olla myös sikiöaikana tapahtunut kasvuhäiriö, jolla ei ole perinnöllistä taustaa. Mutta kuten todettu, mahdotonta sanoa.

Kennelliiton selkäohje
Lisätietoa Kennelliiton sivuilta

Minusta on hieman yllättävää ettei jalostuskoirilta kuvata enemmän selkiä, kun kuitenkin kyynärien ja lonkkien kuvaaminen on arkipäivää. Etenkin jos kuvia ylipäänsä otetaan, ei selkäkuvan lisääminen pakettiin tuo kovin paljoa lisähintaa. Kuvaamattomien yksilöiden paritus on tietynlaista arpapeliä, jota ei soisi enää nykyaikana tapahtuvan, kun kuvausmahdollisuus on melkein joka kylässä. No, tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni ja eriäviäkin varmasti löytyy.

Pumin jalostuksen tavoiteohjelmassa, kohdassa "Jalostuksen tavoitteet" sanotaan:
"Rodun terveydentilan tulee säilyä lonkkadysplasian osalta vähintään nykyisellään. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni yksilö kuvattaisiin, käytetään sitä siitokseen tai ei. D- ja E-lonkkaisia koiria ei tulisi käyttää siitokseen. C-lonkkaista yksilöä käytettäessä olisi hyvä, että toisella osapuolella on terveet lonkat. PEVISAn mukaan siitoskäyttöön käytettävä koira on lonkkakuvattava.
Polvitutkimuksen, samoin kuin selkien ja kyynärnivelien kuvaamisen, suorittaminen jalostuskoirille on suositeltavaa, jotta saataisiin tietoa ja voitaisiin ennaltaehkäistä tulevia sairauksia. Pumeilla on esiintynyt jonkin verran selän muutoksia, kuten sakralisaatiota. Häntämutkia esiintyy myös jonkin verran."

Ruotsissa on ilmeisen kielteinen kanta kuvaamiseen. Emma Willblad kirjoittaa blogissaan aiheesta ja perustelee kantaansa sillä, että mikäli kaikki koirat kuvataan, ei muutoin hyviä koiria käytetä jalostukseen jonkin pienen luustomuutoksen vuoksi. No, tietysti tässä kohtaa voisin kysyä että miksi sitten kuvata edes niitä lonkkia..? Lisäksi tekstissä mainitaan että Ruotsin eläinsuojelulain mukaan on kiellettyä käyttää jalostukseen koiraa, jolla on todettu jokin vika. Tähän en osaa kommentoida mitään, kun en asiasta tiedä. Mielestäni tuo on vähän pään pensaaseen laittamista (koira on terve kunnes toisin todistetaan). Riskinä on onnistua jalostamaan jotain luustovikaa, kun ei nähdä tarpeelliseksi kuvata. Käsittääkseni lonkkanivelten tilannetta on saatu parannettu nimenomaa kuvaamisen tuottaman tiedon avulla.

"Olen erittäin hyvä ellen täydellinen"
Jalostus ei tietenkään ole pelkkää terveyttä, vaan myös luonne ja rakenne pitää mahduttaa mukaan yhtälöön, jolloin tehtävä mutkistuu entisestään. Koira on kokonaisuus, täydellistä yksilöä tuskin löytyy, ja jalostuksessa jokainen joutuu tekemään kompromisseja sekä valitsemaan sen, mitä haluaa erityisesti painottaa. Eipä ole kovin helppo tai kiitollinen tehtävä! Terveysdatan osalta tulisi miettiä keinoja, miten pumin omistajia saisi motivoitua tarkastuttamaan koiransa, jotta saisimme mahdollisimman paljon tärkeää tietoa pumin terveydetä.  Olisiko hyvä malli se, että pumin hintaan lisättäisiin esim. 150 euroa, joka palautettaisiin siinä vaiheessa kun terveystulokset on Kennelliiton tietokannassa? Pystyisikö Pumit ry tukemaan asiaa jollain tavalla? Enkä jokin kunniamaininta tai kruusailtu kunniakirja jokaisesta silmät, polvet + kuvat tutkitusta koirasta? Tätä asiaa kannattaisi minusta pumi-ihmisten miettiä.

Haastankin nyt kaikki blogiani lukevat pumi-bloggarit tekemään oman postauksen aiheesta (näkökulma vapaa, luonne/terveys/rakenne) ja pohtimaan lisää keinoja terveysdatan lisäämiseksi.

Toim.huom: Tämä kirjoitus pohjautuu ihan täysin minun omiin ajatuksiini ja näkemyksiini aiheesta. Niinkuin alussa totesin, koirien jalostuksesta minulla ei ole mitään kokemusta. Sen vuoksi onkin helppoa ajatella asioista kovin "kirkasotsaisesti". :)






perjantai 14. elokuuta 2015

Veljestapaaminen heinäkuussa

Keväällä oli puhetta Uulan Unka-veljen omistajan, Soilin, kanssa että he tulevat mahdollisesti kesällä käymään Kajaanissa. Soililla on paha sähköyliherkkyys, joten matkan oli tarkoitus toteutua ihan sen mukaan missä kunnossa Soili on. Tämä tarkoitti tietysti sitä, ettei tarkempaa aikataulua voitu sopia etukäteen. Kesäkuulla soiteltiin vähän minun työvuoroista ja missä paikassa mahdollisesti voisimme tavata, kun he eivät voi kaupunkiin tulla. Mieleeni tuli eräs rauhallinen metsätie, jossa välillä käyn Uulan kanssa lenkkeilemässä. Metsätien varrella on lampi, joka mahdollisesti on syntynyt maanajon seurauksena, ja siinä kohdalla on laaja hiekkakenttä, jossa voisi asuntoauton kanssa majoittua.

Uula lammella
Heinäkuun alkaessa viikko, jolloin vieraat ovat liikenteessä, oli jo tiedossa, mutta tarkempi aikataulu vielä avoin. Maanantai-iltapäivällä 6.7. lähdin koiran kanssa lenkille tuolle mainitulle metsätielle, koska halusin vielä silmäillä, ettei vaan missään törötä linkkimastoa tai isoa sähkölinjaa. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, istuskelin lammen rannalla pitkät tovit koiran touhutessa omiaan. Lähdimme käppäilemään takaisin tien risteykseen jätetyn auton luokse ja vähän ennen autolle saapumista vastaan ajeli iso harmaa pakettiauto. Siirryimme koiran kanssa sivuun enkä ajatellut asiaa enempää kunnes huomasin sivuikkunassa harmaan pumin pään. Mitä? Kuka? Täh? Kunnes tajusin että ei oo totta, nyt ne on täällä! Samanlainen hämmästys oli ollut autossa, kun olivat ensin katsoneet että pumi, nyt pysähdytään, ja samalla tajunneet että tuossahan se velipoika nyt on. Siinä hetken aikaa ihmeteltiin ja juteltiin, kunnes annoin ohjeet perille lammen rannalle ja lähdin käymään kotona, jotta saan koiran ruokittua. Vähän myöhemmin ajeltiin Uulan kanssa takaisin ja siinä menikin ilta pitkälle kahvia juodessa ja kuulumisia vaihtaessa. Koirat juoksentelivat välillä ulkona tai huilailivat meidän seurana asuntoautossa. Majoituspaikka osoittautui nappivalinnaksi, sillä häiritsevää säteilyä ei paikassa ollut ja muutoinkin miljöö ihan miellyttävä. Itselle vain tuli lievä asuntoauto-kuume, kun oishan se nyt niin kätevä reissussa!

Uula, Tapsu ja Unka


Vieraat aikoivat viihtyä muutaman yön Kajaanissa, joten sovimme että seuraavana iltana otan mukaan kolmannen veljeksen, Tapsun, sekä omistaja Maaritin. Tosin teimme niin että minä ajelin ensin lammelle Uulan kanssa ja Maarit tuli myöhemmin Tapsun kanssa. Unka ja Uula leikki ihan nätisti siihen saakka  kunnes Tapsu tuli, mutta kun toisilleen kovin tutut  Uula ja Tapsu aloittivat hillittömän juoksemisen, katsoi  Unka viisaammaksi tulla ihmisten seuraan. Etenkin  kun pojat kiskoivat keppiä raivokkaasti äristen, oli  Unka sitä mieltä ettei tuo nyt kovin järkevältä touhulta  vaikuta. 




Ilta meni todella nopsaan Soilin, Raimon ja Maaritin kanssa jutellessa. Soililla ja Raimolla on ollut aikaisemmin puleja (myös suursnautsereita) ja olikin hauska kuulla vertailua pumin ja pulin ominaisuuksista. Saimme lisäksi nauttia tarinoista purjehdusreissuilta ja kuinka koira oppii nopeasti miten veneessä eletään ja ollaan.

Ylhäältä: Unka, Uula ja Tapsu


Maaritin piti lähteä kotiin vähän aikaisemmin, mutta minä jäin vielä hetkeksi vieraiden seuraksi. Siinä yhdessä harmiteltiin kun Suomi on niin kovin pitkä maa, Luvian ja Kajaanin väli on miltei 550 kilometriä, joten kovin usein ei päästä tapaamaan. Aikaisemmin siskoni asui Raumalla ja sieltä Unkan luokse oli matkaa alle 100 kilometriä. Muutaman kerran käytiin Uulan kanssa Luvialla samalla reissulla kun oltiin siskoni luona. Soilin sähköallergian vuoksi he eivät voi kovin usein reissailla, joten saattaa olla että tämä oli heidän ensimmäinen ja viimeinen Kajaanin visiitti. Täytyy kyllä sanoa että oli aivan ihana kun he viitsivät tänne saakka ajella! Soili ja Raimo ovat molemmat todella lämpimiä ja mukavia ihmisiä ja heidän seurassaan viihtyy kyllä pidemmänkin ajan. Olen niin iloinen siitä, että he ovat saaneet Unkan elämäänsä, etenkin Soilille Unka on todella tärkeä. Ja Unkan elämäntehtävänä on ihan selvästi Soilista huolehtiminen! 

Koirapyörre











sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kerro kerro röntgenlaite

Uteliaana ihmisenä olen kiinnostunut tietämään mitä koirani on "syönyt", joten alusta saakka on ollut itsestään selvää että luusto kuvataan läpi ja tehdään kaikki muutkin tarvittavat terveystarkastukset. Lisäksi pumi on rotuna niin pieni, että kaikki mahdolliset terveystulokset ovat rodun kannalta hyödyksi. Näin haluan kantaa oman korteni kekoon minulle rakkaan rodun puolesta! Polvet on kopeloitu terveeksi jo tämän vuoden tammikuussa ja nyt heinäkuussa oli virallisten luustokuvien vuoro. Tulokset olivat varsin mukavat: terve selkä, nollan kyynärät ja A:n lonkat. Ainoa kauneusvirhe löytyi kaularangasta, kaularangan 3. ja 4. nikaman nikamaväli on puutteellinen. 

Tässä kohtaa heräsi tietysti mielenkiinto, mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kuvat ottaneelle eläinlääkärille (Suvi Heinola) löydös ei ollut tuttu, mutta hän arveli ettei tuo ehkä tule normaalielämässä vaivaamaan millään tavalla. Vapaana liikkumista ja hihnassa vetämisen estämistä hän suositteli. Ohjeena oli että mikäli alkaa oireilemaan, kannattaa otattaa magneettikuvat.

Röntgenhoitajan työuransa tehnyt äitini sanoi, että tällaisia nikamamuutoksia näkyy suht usein ihmisillä, eikä kuvattava ole yleensä ollut asiasta millään tavalla tietoinen. Samanlainen näkemys oli myös fysioterapeutilla. Miten lie sitten koirilla...

Tiedustelin kuvat lausuneelta Anu Lappalaiselta mitä hän osaa kertoa ko. ilmiön yleisyydestä ja mahdollisista vaikutuksista:
"Koirilla näitä esiintyy silloin tällöin. Mäyräkoirista tiedän (niitä kuvattu pitkään), että tämä on perinnöllistä ja ainakin niillä on kirjallisuudessa tietoja siitä, että tällainen blokki rasittaa naapurivälejä ja voi aiheuttaa niihin välilevytyrää. Pumeja on kuvattu niin vähän, että yleisyydestä ei voi mitään sanoa. En huolta kantaisi normaalielämässä tai harrastuksissa (ehkä pantaa kannattaa varoiksi välttää ja käyttää valjaita). Jalostuksessa toisen osapuolen on syytä olla kuvattu ja normaali tämän suhteen. Kun lisää kuvataan niin lisää tiedetään."


Facebook-ryhmässä "Koiran lihaksisto & liikkuminen" kyselin onko kenelläkään kokemusta ja sain yhden vastauksen:
"Täältä löytyy yksi jolla on 2-3 väli yhteen kasvanut. Koira nyt 10v ja ja kohtalaisesti pärjännyt tuon kanssa. Tällä yksilöllä aiheuttanut lähinnä jotain ongelmaa toisen takajalan hermotukseen. Tod näk jotenkin on hermoradat ahtaalla jossain kohti. Lisäksi on kahdesti toisen koiran kanssa painiessaan saanut tölväisyn ja sen jälkeen ollut esim pään vinossa pitämistä. Kovalle rasitukselle joutuu siis se seuraavan välin välilevyn, meidän tapauksessa 3-4 väli joka on ns. tuplarasituksella. Niska ei ole koskaan tarvinnut erityishoitoa, ilmeisesti 2-3 väli on paras mahdollinen jos jokin. Se on "ei toiminnallinen" väli. Meillä näkynyt nimenomaan jonkinlaisena hermorata-ahtautena ja vajaina liikkeinä toisessa takajalassa -> aiheuttanut jumeja lihaksistoon ja epätasaista kuormitusta. Vastakkainen takajalka on ns. vahvempi -> vinouttaa koiraa. Koira on saanut tarpeen mukaan sekä hierontaa että laseria ja lisäksi nivelravinteita yms koko ikänsä. Varsinaiselle vialle ei ymmärtääkseni voi tehdä mitään. "


Ranka + hermotus
Uulan kohdalla tuo nikamamuutos ei ole oireillut mielestäni mitenkään. Ainoa asia, mikä tuon ylläolevan kokemuksen myötä tuli mieleeni, on Uulan vasemman takajalan hyppyasken ravissa. Siis se, mikä yleensä liitetään polvilumpion luksaatioon. Tätä ei esiinny suinkaan joka askeleella, mutta kuitenkin mainittavasti ja välillä enemmän välillä vähemmän. On täysin mahdollista että hyppyaskel liittyy nikamamuutoksen aiheuttamaan hermotusongelmaan, mutta toisaalta hyppyaskelen esiintyminen vähenee huomattavasti hieronnan jälkeen. Mahdollinen kuvio: nikamamuutos altistaa hyppyaskeleelle => hyppyaskel jumittaa selkää/pakaraa => hyppyaskeleen käyttö lisääntyy ja kierre on valmis. Ja toisaalta voi olla ettei tällä nikamamuutoksella ole asian kanssa mitään tekemistä! Muutoin Uulalla on todella hyvä koordinaatio ja se on sekä nopea että ketterä.

Luustokuvauksen tuloksiin olen siinä mielessä todella tyytyväinen, että Uula on tuota yhtä poikkeamaa lukuunottamatta terve koira. Mikäli muutos olisi ollut selässä, pitäisin sitä paljon vakavampana asiana. Täysin priimaa koiraa ei varmasti ole olemassakaan ja jokainen jumiutuu yksilöllisesti eri kohdasta eri syistä, olipa luusto terve tai ei. Kuitenkin nyt kun koira on kuvattu ja tietää mikä on heikko kohta, osaa ajatella mahdollisesti tulevaisuudessa ilmeneviä ongelmia tämän tiedon valossa. Suosittelen kaikille oman koiran kuvaamista! Alla vielä Kennelliiton ohjeistusta.

Kennelliiton ohje selkäkuvauksesta

Ps. Kirjoittelen blogiin mikäli vielä kuulen lisäkokemuksia asiasta.






torstai 21. toukokuuta 2015

Agilitytreeniä

Lauantaille 25.4. oli varattu Napos-tiimin agilitytreenit Liminkaan Dogantin hallille. Ajeltiin Uulan kanssa hyvän ystäväni luokse Ouluun jo perjantai-iltana, joten lauantaina oli vain puolen tunnin ajo treeneihin. Navigaattorin avulla lähdettiin suunnistamaan kohti Liminkaa ja hyvin se opastikin perille saakka. Ainoa ongelma vain että ko. osoitteessa ei näyttänyt olevan mitään agilityharjoitukseen soveliasta hallia eikä pienintäkään opastetta! Rinki Limingan keskustassa, kännykän netistä osoitteen tarkistus ja takaisin samaan paikkaan. Hädissäni aloin soittamaan Eilalle samalla kun pyörin auton kanssa navigaattorin opastamassa paikassa vanhan meijerin pihalla. Juuri kun Eila vastasi, näin yhdessä ovessa Dogantin logon ja totesin olevani perillä. Siispä auto parkkiin, koira ulos autosta ja lämmittelylenkille.


Tää kuva ei liity tapaukseen, mutta onpahan agilityesteitä

Kun kello rapsahti 11 aloiteltiin radan rakentaminen. Päivän koulutuksista vastasi Oululainen Hanna-Leena Väätäjä ja hän opasti mihin mikäkin este laitetaan. Ensimmäinen ryhmä pääsi tutustumaan rataan heti kun saimme sen valmiiksi. Ryhmässä oli 3 koirakkoa ja olimme sopineet että 2*10 minuutin pätkää treenataan, joten aina kun yksi lopetti, oli seuraava jo odottamassa vuoroaan. Uulan kanssa teimme ensin kepit kertaalleen ohjureiden avustuksella, mutta niihin ei käytetty sen enempää aikaa. Kepit menee ilmankin ohjureita kun niitä ensin hetken palauttelee mieleen, vaan niitä voi treenata sitten "paremmalla" ajalla. Muutoin keskityttiin hyppy+putki esteiden suorittamiseen ja ohjauskuvioihin. Esteissä oli valkoinen tai raidallinen rima ja koska Uula on tottunut erinäköisiin esteisiin, niin jostain syystä se alkoi alittelemaan valkoisia rimoja. En tiedä eikö se oikein osannut hahmottaa niitä vai mitä, mutta useammasta esteestä mentiin hienosti alta. :)

Minulle (yhtenä) haasteena agilityssä on se, että Uula on niin älyttömän nopea ja näppärä tekemään, joten minä en yleensä ehdi kuin jäädä jalkoihin. Monessa tilanteessa näen kuinka se joutuu tekemään viimehetken korjausliikkeitä päästäkseen oikealle hypylle koska minun ohjaukseni on myöhässä tai päin p:tä. Uula on myös itse sitä mieltä, että omistaja on hidas, epäselvä ja muutoinkin täysin tumpelo, koska haukkuu minut varsin äänekkäästi pystyyn joka treeneissä. Dogantillakin huomasi selvästi että jos yhtään joutuu itse miettimään (joutuu, koko ajan!) kesken vauhdin minne on menossa ja mitä tekemässä, niin heti on myöhässä ja koira jaloissa. Onneksi Uulalla on hyvä motoriikka ja kropan hallinta, mutta eihän ne viimehetken suunnanmuutokset hyvää tee.

Muutoin meidän agility on sillä tolalla, että kepit ja kontaktit on vaiheessa, muut esteet suunnilleen sujuu. Koira on näppärä tekemään, mutta ohjaaja tarvis aika paljon koulutusta! :) Kerran viikossa on käyty Kajaanissa treenaamassa, mutta irtisanoin nyt tuon treenivuoron "tuotannollisista ja taloudellisista syistä" (opiskelu). Pitää sit syksyllä katsoa mitä tekee. Ja onhan tuota kaikkea muutakin puuhastelua, meidän elämä ei ole pelkkää agia. :)


tiistai 28. huhtikuuta 2015

Vielä kerran, pojat!

Ei tää nyt oikeen menny niinku Strömsössä...

Ensin näytti siltä, että ruokinnan päivityksellä närästysoireet helpottavat, mutta pian ne palasivat jokapäiväiseksi vaivaksi. Kokeilin vielä hoitaa ihan kotikonstein jättämällä kaikki lisät ja luupitoisen pois ja syötin lähinnä kanaa +  naudanmahaa. Viikon verran annoin Antepsin + Pepcid yhdistelmää, mutta heti kun sen lopetti, närästys jatkui. Siinäpä ei sitten auttanut muu kuin soittaa aika eläinlääkärille.

Vähän ristiriitaisin miettein lähdin lääkäriin, koska pelkäsin ettei hän suhtaudu ongelmaan riittävän vakavasti, mutta se pelko osottautui turhaksi. Kaikki alustavat tiedot, ruokinta ja oireet kirjattiin tarkasti ylös ja sen jälkeen tutkittiin potilasta. Verikokeet otettiin saman tien ja sitten röntgenillä katsottiin miltä suolisto näyttää. Uula oli taas niin esimerkillinen potilas, ettei parempaa voi toivoa! Tassu pysyi ihan paikallaan verikokeen otossa ja röntgenissäkin maattiin kiltisti liikkumatta. Huomionarvoista oli minusta se, ettei verikokeen vuoksi tarvinnut ajella yhtään karvoja. Veriarvoissa ei ollut mitään hälyyttävää, mutta röntgenkuvassa näkyi kuinka ohutsuolessa on huomattavan paljon kaasua.

Lääkkeeksi vaivaan saatiin ohje syöttää mahdollisimman kevyttä ruokaa sekä suolistoantibiootit 2 viikkoa 3*pv + Zitac mahan suojaksi 4 viikkoa 3*pv. Nyt on antibiootit jo loppu ja Zitacia vielä 2 viikkoa jäljellä. Parina päivänä on taas esiintynyt närästystä, varmaankin siksi, että olen syöttänyt vähän sekalaista satsia lihoja. Nyt ajattelin palata ihan kiltisti syöttämään pelkkää kanaa + jotain kasvista ja haen vielä lääkäriltä kokeiluun jotain suolistovaivaisen nappulaa.

Koiran sairastamista on vaan niin ahdistavaa seurata vierestä, kun ei oikein tiedä miten voisi asiaa auttaa. Ei Uula toki mitenkään kauhean kipeältä vaikuta, mutta ei ole kiva kun mahaan sattuu. Toivottavasti maha nyt rauhoittuisi kun riittävän pitkään syöttää yhtä ja samaa evästä. Ainakin tähän mennessä kana on ollut hyvin siedetty.

Eläinlääkäri sanoi närästyksen usein johtuvan liian rasvaisesta ruoasta ja minähän tungin koiraan rasvaa vaikka kuinka ja paljon kun yritin saada sitä lihomaan. Vaan enpäs tätä asiaa siinä vaiheessa tiennyt, niin taisin ihan itse aiheuttaa nuo mahaongelmat. No, kunhan ei ilmene mitään vakavampaa, kuten vaikka haimatulehdusta, niin kyllä tästä selvitään. Niin kauan tutkitaan ja hoidetaan kun koira on kunnossa! <3

PS. Pielaveden jälkikokeeseen ollaan toisena varalla...



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kevään ensimmäinen jälki

Kevään edistyessä pikkuhiljaa polte jäljelle kasvoi kasvamistaan. Eilen lähdettiin sitten Paltaniemelle katsastelemaan miltä jälkimaastot näyttää. Paikoin metsässä oli lunta vielä saappanvarren mitta, mutta välistä löytyi ihan sulia pätkiä. Totesin että pikapikaa veripullo sulamaan ja muut jälkikamppeet naftaliinista päivänvaloon.

Sunnuntaina aamupäivästä koira + kamat autoon ja äänestyspaikan kautta metsään. Jätin koiran autoon odottelemaan ja hiipparoin veripullo kainalossa kankaalle. Lumen reunoja kulkien tein niin pitkän jäljen kuin pystyin. Aloitus- ja lopetussivu jäivät vähän lyhyemmiksi, mutta siihen väliin sain suht hyvän mittaisen pätkän. Onneksi sulaa ei ollut enempää, niin en päässyt vetämään mitään kisamittaista jälkeä heti kauden alkuun!  :)

Uula tunnisti kamppeet viimevuodesta ja oli selvästi ihan innoissaan kun pääsi nenätöihin. Jäljelle lähdettiin rauhallisesti ja varmasti. Välillä tuli sellaisia kaarroksia etten ihan ollut varma olinko vetänyt juuri siitä kohtaa, mutta melko navakka tuuli saattoi kyllä siirrellä hajua sivuun. Eka makaus haisteltiin selvästi ennen jatkoa ja sit taas mentiin. Olin merkinnyt jäljen vähän niin ja näin, mutta mitäs siitä kun koira tuntui toisen makauksen löytävän ihan ongelmitta. Viimeinen pätkä mentiin vähän vieressä, kun (kuvassa vasemmalta puhaltava) tuuli painoi hajua sivuun. Itse hölmöyksissäni lopetin jäljen niin, että lähdin tuolta finish kohdasta kävelemään oikealle ja sitten kohti tietä. No koska tuuli siirsi hajun juuri siihen suuntaan, nappasi koira lennosta minun jäljet ja lähti viipottamaan sujuvasti niitä pitkin eteenpäin. :) Kutsuin sen sitten takaisin ja kaadolle että saatiin homma pakettiin.

Pieni koira tekee kyllä varmaa jälkeä, vaikka itsestä aina välillä tuntuu että nyt ollaan ihan jossain muualla. Pääsääntöisesti se jäljestää nenä maassa, mutta välillä mennään myös ilmavainulla. Paikoin se kääntyy katsomaan minua, mutta jatkaa menoaan kun en kommentoi mitään. Hieno pieni pumieläin!


Jännityksellä odottelen tietoa päästiinkö mukaan Pielavedellä 15.5. pidettävään kokeeseen. Ihan hirmuisesti haluttaisi kokeilemaan miten Uula kokeessa toimii. Tää on huippukiva laji!