torstai 5. toukokuuta 2016

Kuvapäivitys

Käytiin eilen Sotkamossa puudelipoikia moikkaamassa. Vierailulta saa aina ihania kuvia, kun Arjalla on taito ja kalusto ihan jotain muuta kuin minulla. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat, joten tässä näitä teidänkin ihasteltavaksi. Alussa joitain yhteiskuvia ja sitten Uula leikkimässä pallolla (eka kuvassa toi pallo on vielä pyöreä...).

Vielä täytyy kehua että onni on fiksut koirat! Viisi urosta porukassa ilman ihmeempiä rähinöitä. <3  










Arjalle iso kiitos kuvista, jälleen kerran!



maanantai 2. toukokuuta 2016

Pumeilua Saarijärvellä 22.-24.4.

Honkavuorella 
Napos team oli raapustanut kalenteriin ruksin tälle huhtikuiselle viikonlopulle ja kutsui pumisteja agilityn, rally-tokon ja yhdessäolon merkeissä Saarijärvelle, Jakolan tilalle. Starttailtiin Uulan kanssa matkaan joskus kolmen maissa perjantaina ja yhden pysähdyksen taktiikalla (ei ollu Neste, vaan Honkavuoren ulkoilualue Pyhäjärvellä) oltiin perillä joskus seiskan jälkeen illalla. Majoituspaikan, Rentolan, pirttiin kävellessä kyllä mietin, että mahdetaanko olla oikeassa paikassa kun ei tervetuliaishaukku kantautunut vastaan. Viikonlopun aikan sain sitten todeta, että mitäs ne fiksut koirat turhaan haukkuisi, samoissa tiloissa majoittui 12 pumia ja lähes koko ajan oli hiljaista. Eikä mitään isompia rähinöitäkään saatu aikaan, niin hienosti kaikki käyttäytyivät koko viikonlopun.

Lauantai aloitettiin vanhaan navettaan entratun agilityhallin etsiskelyllä ja sen löydyttyä radan rakentamisella. Persjättöä, niistoa, päällejuoksua... Selevä! Hyvän valmentajan (kiitos Elina Rönnholm) opeissa on hyvä harjoitella eri ohjauksia ja etenkin sitä ohjauksen rytmitystä.

En malta olla jälleen kerran sotkematta tanssia ja agilityä, koska niissä on niin paljon samaa, mutta hieman erilaisella twistillä. Molemmissa on kyse rytmityksestä, mutta kun tanssissa rytmi tulee musiikista, agilityssä sen määrittelee paljolti koiran nopeus ja ohjattavuus. Eli tanssiin nähden nurinkurinen tilanne, ”vietävä” määrää rytmin, jonka mukaan ”viejä” ohjaa (tai siis meidän tapauksessa yrittää ohjata). Ja jotta homma toimisi kuin tanssi, pitää rytmityksen olla kohdillaan. Jos olet liikaa edellä koiraa, rytmi kärsii kun joudut odottelemaan ja virheiden mahdollisuus kasvaa. Jos taas olet jäljessä, ei koira tiedä minne pitää mennä ja taas tulee virheitä.

Itselläni on nopean koiran kanssa taipumus hätäilyyn. Pää hokee ”en ehdi, en ehdi” ja sit sählätään. Mutta jos oikeasti keskityn ohjaamiseen, ehdin ihan hyvin. Tärkeintä on hoksata oman vauhdin kanssa milloin painaa hanat auki ja milloin himmailla. Leiriviikonlopun treeneissä oli hyviä pätkiä tämän harjoittelemiseen, kun pitkän hyppysuoran jälkeen tuli enemmän pyörittelyä. Tietysti aloittelevalle ohjaajalle haasteita piisaa muutoinkin, kun pitäisi muistaa sen miljoona juttua, niin ja aivan, myös se rata! Nopean koiran kanssa homma leviää käsiin heti, kun pitää miettiä mikäs se seuraava este olikaan.

Vihdoin kotona
Sunnuntaina ohjelmassa oli mm. sivuttain ohjaus kauempaa (en muista nimeä), jaakotus ja takaaleikkaus. Sama rytmityksen hakeminen jatkui ja ehkä vähän jotain tarttui mieleenkin, kunnes voin taas unohtaa kaiken ennen seuraavaa kertaa... Punaisena lankana viikonlopun opinnoissa oli rataan tutustumisen merkitys, linjojen (ei esteiden) ohjaaminen sekä kontaktin pitäminen koiraan. Siinä sitä taas tuli melkoisen monta juttua harjoiteltavaksi ja sisäistettäväksi. :)

Onneksi minulla on hyvä ja tarkka opettaja agilityssä, Uula menee tasan sinne minne ohjaan. Jos koira tekee väärän esteen, voin olla varma että itse sen sinne ohjasin. Näin omat virheet tulevat heti esille ja voi (yrittää) miettiä missä meni vikaan.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi hyvä! Seura oli mukavaa, koirat olivat fiksuja ja agilitytreenit todella huippuja. Osanottajia oli Porista ja Raumalta Sodankylään saakka. Todella kiva oli tavata Uulan sisko Tuittu ja omistajansa Eriika. Ja kämppiksinä meillä oli jälleen ihana Merri poitsu ja Kaisa Oulusta. 


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Jessus miten aika rientää

Ja aina on todella hyvä tarkoitus päivittää blogia, siis kohta, ihan hetken päästä... :)

Jos nyt vähän lämmittelisin tätä ja lupailisin postauksia eri aiheista, niin ehkä se sitten siirtyy ihan käytäntöön!

Tämän kevään aikana ollaan Uulan kanssa päästy Kaverikoirailun maailmaan ja vierailuille vanhusten palvelutaloihin. Siitä voisin kirjoitella oman postauksen. Agilityä on harrastettu kerta viikkoon ja viime viikonloppuna oltiin Saarijärvellä pumileirillä, jossa päästiin kahtena päivänä agiliitelemään hyvässä opetuksessa. Siinä toinen postauksen aihe. Josko näillä päästäisiin vauhtiin.

Tähän laitan yhden videon treeneistä ja kuvia viikonlopun reissulta. (Pahoittelen kännykkäkameran laatua.)

Uulan sisko Tuittu <3






Uula ja Mikki leikkii :)

Tuittu










torstai 31. joulukuuta 2015

Toivon teille kaikille terveyttä ja ihania hetkiä koirienne seurassa

Eri blogeihin näyttää ilmestyvän jälleen katsausta menneeseen ja tavoitteita tulevaan. Tämä vuosi opetti minulle hyvin tärkeän asian, jonka toivottavasti tulen muistamaan aina: kaikki kaikessa on koiran terveys ja valitettavasti se ei aina ole omissa käsissä.

Ehdottomasti tärkein ja oikeastaan ainoa toive tulevaan minulla on, että Uula saisi olla terve!

Kaikki siihen päälle on plussaa. Haaveita ja ajatuksia on, mutta mistään asiasta ei ole painetta. Kolmatta sertiä käydään ehkä kyselemässä, jos koira on terve ja näyttelykunnossa. Agilityharrastusta jatketaan edelleen, mutta täysin vapaina kisapaineista. Toukokuussa olisi tarkoitus mittauttaa viimeisen kerran eli silloin ratkeaa lopullisesti kokoluokka. Mikäli mediksi mitataan, niin sitten voi kisoihinkin ajatella mikäli terveys sallii. Uula on niin pätevä pieni aksakoira, että taidothan sillä riittää vaikka mihin. Valitettavasti kartturi ei ole ihan yhtä kätevä ja näppärä... :)
Lisähaaveena on että pääsisimme useamman kerran paimentamaan ja mahdollisesti mejä-kokeeseen. Niin ja luonnetesti jossain vaiheessa, mutta onko se 2016 vai myöhemmin, jää nähtäväksi.

Siinä sitä jo onkin harrastetta yhdelle koiralle, mutta jos yhtään näyttää terveys siltä, niin sitten me lähinnä nautimme metsälenkeistä ja retkeilystä ja kaikesta vapaasta touhuamisesta.


Niin ja sellainen tärkeä toive vielä, että muistaisin arvostaa koiraani ja nauttia sen seurasta mahdollisimman paljon, vaikka välillä tuntuukin että taaaaaasko sinne lenkille pitää vääntäytyä. Uula on kuitenkin minulle The Koira eli juuri se oikea, maailman hienoin ja taitavoin ja rakkain pieni pumieläin! <3



lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulu melkeist meni jo, mutta hyvää vuotta 2016 kaikille


Meikäläisen ahertaessa töissä Uula on viettänyt perhejoulua veljensä luona.

Uula, Tapsu ja Manu
Näistä voi jo sanoa... Tontut!!!




perjantai 6. marraskuuta 2015

Erään närästyksen tarina

Yritän kirjoitella tähän jonkinlaista koostetta tästä meidän närästysongelmasta. Usein aiemminkin olen aihetta blogitekstiksi mielessäni pyöritellyt, mutta se on ollut sen verran ahdistavaa etten ole valmiiksi tekstiksi saanut.

Uulan närästysongelmat alkoivat jossain vaiheessa helmikuuta, tosin en osaa sanoa oliko oireita jo aiemmin, mutten vaan niitä osannut nähdä. Meillä oireena on ollut nieleskely, maiskuttelu ja huulien lipominen sekä ajoittainen levottomuus, ei oikein löydy sopivaa nukkumapaikkaa. Pahimpina aikoina oli lisäksi kauhea mahan kurina ja lurina + tyhjän mahan oksentelu melkein joka aamu. Aluksi ajattelin että ei hätää, jätetään ruokavaliosta yleisesti pahimmat närästyksen aiheuttajat merilevä ja kalaöljy pois sekä muutetaan lihoja hiukan vähärasvaisempaan suuntaan, niin ongelma on pois päiväjärjestyksestä. Näin kahdeksan kuukautta myöhemmin voin todeta ettei menny ihan ku Strömsössä!



Kun alkoi näyttää siltä ettei ruokavalion muutoksen tuo toivottua tulosta kävimme ensimmäisen kerran eläinlääkärissä 14.4. ja sen jälkeen syötiin ensimmäinen Tylosin kuuri. Koska oireet jatkuivat senkin jälkeen vaihtelevasti kävimme lääkärissä myös 26.5. ja 16.6. Kaikki nämä kerrat on käyty paikallisella eläinlääkäriasemalla "Kantripoliksella" eläinlääkäri Marja Ojalehdon luona. Palvelu on aina ollut hyvää ja keskustelu eläinlääkärin kanssa avartavaa, mutta koska ko. klinikalla ei ole mahan tähystykseen tarvittavia laitteita sovimme että varaamme tähystysajan jollekin muulle klinikalle ja eläinlääkäri lähettää hoitokertomuksen sitten sinne. Tähystyshän ei ole mikään pakollinen tai autuaaksi tekevä toimenpide, mutta voi valottaa hyvinkin ongelman syytä, joten halusin käyttää senkin kortin. Tähystys oli 20.7. mutta valitettavasti (vai onneksi) mitään selittävää tekijää oireiluille ei löytynyt ja diagnoosiksi tuli "mahdollisesti IBD tyyppinen suolisto-oireilu".  Tähystäneen eläinlääkärin (Suvi Heinola) kanssa tehtiin jatkosuunnitelma, että otetaan ruokavalioon jokin ruoansulatusvaivaisille suunniteltu nappula + kana (jonka vaihdoin seitiin, koska kanan syöttäminen ei ollut aiemminkaan ongelmaa ratkaissut). Lisäksi pitkä laskevalla annostuksella oleva Tylosin kuuri ja mikäli se ei tehoa, niin kortisoni.

Tylosinia syötiin sitten 1,5 kuukautta ja samalla haettiin ruokavaliota kohdilleen. Kuuri loppui joskus syyskuun puolivälissä ja suht hyvää kautta kesti näihin päiviin saakka, kunnes selkeät närästysoireet palasivat taas. Yritin lääkitä hetken Pepcidillä, mutta totesin etten jaksa sitä nikottelua ja nieleskelyä kuunnella ja käytiin lääkärissä hakemassa Tylosinia. Nyt vaan pidetään peukkuja että kuuri puree ja saadaan närästys pois. Ajatuksena on laskea annostus pienimmälle tehoavalle tasolle ja jatkaa kuuria pidempään. Jotkut IBD-koirat syövät Tylosinia lopun ikäänsä, mikäli oireilu ei muuten pysy poissa. Toivottavasti tähän ei kuitenkaan tarvitse mennä.

Joko makkara on valmista?

Tämän rumban aikana olen kokeillut varmaan sen miljoona "tämä on aina meillä toiminut närästykseen" -kikkaa todeten että meilläpä ei toimi. Ruokavaliota säädettiin niin, että kesä syötiin lähinnä kypsennettyä kanafilettä tai paistisuikaletta ja puuro/riisi/parsakaali/jokumuu sekoitusta tavoitteena mahdollisimman hyvin sulava ruoka. Mutta ei, mikään ei tuonut lopullista ratkaisua närästykseen, joka välillä oli kyllä parempana, mutta välillä taas huonompana. Muutaman kerran ehdin jo varata ja perua tähystysajan, kun tuntui että juuri silloin kuin toimenpiteeseen olisi pitänyt mennä maha oli parempana. Kuvittelin että koiran pitää olla jotenkin hullun kipeä että "kehtaa" mennä tähystykseen, mutta Jyväskylän Animagin hoitaja sanoi että kyllä tähystyksiä tehdää hyvinkin pienillä oireilla ja niistä saattaa löytyä vaikka mitä yllättävää. Se täytyy sanoa että Jyväskylän Animagissa palvelu oli koko ajan aivan ensiluokkaista, kaksi kertaa varasin ja peruin tähystysajan, kolmas aika vasta pidettiin, mutta kertaakaan ei kukaan kyseenalaistanut päätöstäni eikä muutenkaan kuulostanut millään lailla tympääntyneeltä. Myös paikanpäällä palvelu oli hyvää. Jyväskylä valikoitui paikaksi koska äitini asuu 100km päässä Viitasaarella, joten kesälomalla oli helppo käydä tähystyksessä äitin kesämökiltä käsin. Samalla unella otettiin viralliset luustokuvat.

Mamman vinttari
Facebookin ruokintapalstoja ja netin koiranruokintasaitteja olen lukenut kuin riivattu ja yrittänyt keksiä mikä olisi meille se toimivin yhdistelmä. Mitään suurta ratkaisua en ole löytänyt, mutta todella paljon arvokasta tietoa ja  vertaistukea sekä aitoa auttamishalua. Valitettavasti tämän ongelman kanssa en näytä olevan yksin. Netin vertaistuen lisäksi kaikki läheisimmät ihmiset ovat varmasti kyllästymiseen asti saaneet kuunnela minun valitusta aiheesta. Etenkin aluksi, kun tajusin ettei tämä ongelma selviäkään ihan naps vaan, oli stressin määrä aivan valtava. Kun huomasi ettei eläinlääkärin konstit heti ratkaisekaan asiaa, tuli pelko että entä jos tämä vain pahenee ja pahenee eikä löydy mitään apua... Voin kertoa että kesällä monta yötä meni jollain 3-5 tunnin unilla, kun en stressiltäni saanut nukuttua enempää! Ja kuten tiedätte, koira vaistoaa omistajan olotilan ja stressi pahentaa närästystä... Todella kiva tilanne, en suosittele!

Itse epäilen että nämä ongelmat lähtivät liikkeelle raakaruoalle siirtymisestä. Vaihdos tehtiin joulukuussa ja helmikuussa huomasin ensimmäiset oireet. Todennäköisesti siinä tehtiin sellainen virhe, että muutokset tapahtuivat liian äkkiä ja eri lihoja otettiin ruokavalioon aivan liian nopeasti. Lisäksi annoin liikaa ja liian rasvaista lihaa, koska Uula oli hoikassa kunnossa. Aluksi näytti että raakaruoka sopii hyvin ja maistuu, saadaan vähän sitä kaivattua massaa. No ei saatu, kun pirun paljon ongelmia! Raakaruokinta on mielestäni erittäin hyvä ruokintamuoto, mutta pelkkä raaka ei välttämättä sovi kaikille. Ja toiset koirat kestävät hyvinkin nopeat ruokavalion muutokset, mutta toiset on sitten ongelmissa. Nyt meillä on ollut taas niin vähärasvainen ruokavalio että tuo pumi muistuttaa lähinnä vinttikoiraa, hyvät lihakset, mutta rasvaprosentti nolla. Olen yrittänyt lohduttautua sillä, ettei ainakaan nivelet rasitu ylipainosta. :)

Niin ja kun asiaa kuitenkin mietitte, niin ei, Uulalla ei ole vakuutusta eli kaikki on mennyt ihan omasta pussista. Tosin paljon on mennyt myös ruokiin ym. lisiin ja lääkkeisiin, niitähän ei mikään vakuutus olisi korvannutkaan. Ja täytyy myöntää etten ole edes missään kohtaa harmitellut vakuutuksen puutetta. Niissä on kuitenkin monesti aika hyvä hinnat ja suht korkeat omavastuut, eli tuskin niin älyttömästi plussalla oltaisiin kuitenkaan.

Rakas ötökkä 2v 5kk 
Pahoittelen että teksti voi olla paikoin sekavaa. Yritin tiivistää asian jonkinlaiseen pakettiin. Kysykää ihmeessä jos jokin asia jäi mietityttämään ja muutenkin kommentit ovat tervetulleita.