torstai 19. helmikuuta 2015

Muotidieetti

Jaahas, meitin blogi on uinunut makeaa Ruususen unta pari kuukautta...
Mitään erikoisempaa syytä tauolle ei ole, ei vaan ole ollut minkäänlaista kirjoitusinspiraatiota eikä oikein innostavaa aihettakaan. Liekö koulun aloitus ja sen tuomat muutokset arkeen ovat vieneet energiaa, kun koko alkuvuosi on ollut vähän tyhjäkäyntiä.

Nyt arvelin että kerron meidän ruokintakuulumisia,  mitä syödään ja miten on mennyt. Joulukuun alussa alkoi projekti raakaruokintaan siirtyminen Malin Ekblomin 7 viikon ohjelmalla. Nyt on kokonaan raa'alla oltu siis reilut 2 kuukautta ja hyvin on mennyt!

Ruokavalion pääosassa on raaka liha, meillä Kennelrehun autosta jauheliha (sika-nautaa) tai nauta jauheliha. Välillä osa ruoasta, voi olla naudan mahaa. Luuta tulee kanankaulojen tai -siipien muodossa tai sitten on jotain luullista jauhelihaa. Luun osuus noin 10-15% päivän ruokien kokonaismäärästä. Kalaa menee viikossa noin 500g, jaettuna useammalle päivälle. Lisäksi sisäelinseosta noin 200g viikossa ja pari kolme kananmunaa.

Oisko helpompaa jos laittaisin kaikki allekkain...

Kuppiin menee päivässä:
- noin 100g jotain luullista, määrä riippuu vähän siitä mikä on jauhelihan luupitoisuus
   * kanankauloja (kanansiipiä joskus)
   * luullista jauhelihaa (broilerinsiipi, poro, karitsa, tms.)
- noin 100g rasvaista naudanlihaa, tämä jätetään pois jos näyttää että lihaa luiden ympärillä tarpeeksi
- noin 200g jauhelihaa
- merilevää noin 3g
Hirvenluu maistuu välillä
- jotain öljyä, tällä hetkellä lohiöljy, välillä lampaanrasva
- pellavarouhetta noin 3g kuidun lähteeksi
- lisäksi
   * Bioteekin Super D-tippa 
   * Biomedin Biozink
   * Biotiini Forte
   * satunnaisesti magnesiumia

Viikoittain:
- noin 500g kalaa (yleensä Kennelrehun lohta)
- noin 200g sisäelinseosta
- pari kolme kananmunaa
Niinä päivinä kun lisätään jotain näistä, niin vähennetään tuon jauhelihan/rasvaisen naudanlihan osuutta.

Ruoan määrä/päivä on suunnilleen 400g. Sillä on alkanut tulemaan lisää massaa. Nyt pitää vaan seurata ettei ala lihomaan, mutta toistaiseksi ei oo kyllä ollu siitä pelkoa. Ruoan olen antanut iltaisin yhdellä kertaa, tuntuu että uppoo paremmin niin eikä tarvi miettiä ruokia aamuisin. Sori, en jaksanut kuvata ruokakupin sisältöä, joten saatte tällaiset kesäiset kuvituskuvat. :)

Kesällä voidaan kalastaa ihan itse


Alun opettelun jälkeen kuvio on alkanut sujumaan rutiinilla. Toki lihojen kanssa värkätessä menee hetki enemmän, kuin jos nakkais 400g nappuloita pussista eteen, mutta ei tää nyt kovin rakettitiedettä ole. Ja koirasta näkee että tämä ruokinta sopii hyvin, massaa on alkanut tulla pikkuhiljaa oikeisiin paikkoihin, turkki kiiltää, maha toimii hyvin ja muutoinkin koira vaikuttaa hyvinvoivalta. Ja mikä parasta, niin ruoka yleensä myös maistuu! Takaisin nappulaan ei vaihdeta, korkeintaan johonkin 50/50 malliin jos tulee jossain vaiheessa tarpeelliseksi.


Niin ja se muotidieetti tuli otsikoksi tietenkin tästä Hesarin onnistuneesta artikkelista, jossa on iloisesti menneet puurot ja vellit sekaisin ja väärään kurkkuun.




perjantai 12. joulukuuta 2014

Reissuun!

Emäntä ja pumitus hyppäävät tänään Yarikseen ja huristelevat reilun viikon kotimaanturneelle. Pidämme talvilomaa ens viikon ja sitten palaillaan jouluksi kotiin (eli töihin). Ensimmäinen etappi on Pieksämäki, mennään viikonlopuksi iskän luokse kylään, ja sieltä jatketaan Jämsään. Tiistain paikkeilla ois tarkotus rantautua siskon luokse Auraan ja sitten taas ens viikonloppuna äitin lihapatojen ääreen Viitasaarelle. Estimated arrival time takaisin Kajaaniin on tiistai 23.12. Kaikenlaisia pit stoppeja tehdään matkanvarrella fiiliksen ja muiden ihmisten aikataulujen mukaan. Katsotaan jos ehdin jossain vaiheessa päivitellä reissukuulumisia blogiin.

Vuoden vaihteen jälkeen koittaa vähän uudet kuviot, sain opiskelupaikan Kajaanista ja lähden opiskelemaan lähihoitajaksi!

Ps. Uula on nyt ollut melkein viikon kokonaan raakaruoalla. Hyvin uppoo eväät, eikä mahakaan ole reagoinut eli so far so good.

Kuva Nallikarista 14.12.2013

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ruokaa!

Meillä on aina enemmän tai vähemmän jouduttu säätämään syömisen kanssa. Uula oli pentuna huono syömään, joten miltei kaikki vippaskonstit käytettiin että pentu söisi riittävästi evästä. Ja meillä oli selkeästi eri näkemys siitä, mikä on riittävästi! Kaikki häiriöt vaikuttivat syömiseen niin, että syöminen keskeytettiin välittömästi eikä sitä välttämättä enää jatkettu, vaikka häiriö loppui. Etenkin reissussa ollessa oli monesti kaikkea niiiiiiin paljon mielenkiintoisempaa kuin syöminen. Siskoni perhe näkee varmaan edelleen painajaisia meidän vierailuista, kun kaikki käskettiin istumaan hengittämättä hiljaa silloin, kun Uula ruokaili. =D Toki ongelma oli varmaan enemmän minun pääni sisällä, eihän koira kupin äären nälkään kuole, mutta tuntui niin surkeelta kun kaikki kylkiluut tuntuivat selvästi ja koira vaan närppi ruokaansa.

Toinen seikka on ollut herkkä maha. Ei onneksi mikään yliherkkä, että jokainen vieras asia aiheuttaa oireita, mutta kuitenkin niin herkkä ettei huoletta ole voinut antaa ihan mitä vaan. Pentuaikana oli ainakin muutaman kerran ripulia ja useampaan otteeseen uloste meni löysäksi vaikkei tullut ihan varsinaista ripulia.

Hirvenluu saa kyytiä mummun mökillä

Uula on tähän saakka syönyt pääasiallisesti nappuloita, viimeisimpänä Brit Caren medium breediä. Vasta tuo kolmas kuivaruokamerkki osottautui edes jollain tapaa toimivaksi, maha kesti ja koira söi mielellään. Kokeilin myös active-versiota, mutta sitä ei maha kestänytkään, vaan meni löysälle. Nykyisin koira on syönyt paremmin, ei varsinaista nirsoilua, mutta tuntuu että niin paljoa nappuloita en saa tuohon upotettua, että alkaisi keräämään lihaa päälleen. Uula on ollut laihan ja hoikan välimaastossa koko ikänsä, joten hieman saisi lisää lihaa tulla runkoon.

Takaraivossa on jo pidemmän aikaa ollut ajatus raakaruokintaan siirtymisestä, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole ollut riittävästi tietoa aiheesta eikä niin paljoa mielenkiintoa (ja ylimääräistä aikaa) että olisin jaksanut alkaa itse ottaa selvää asiasta. Kuin tilauksesta Malin Ekblom julkaisi seitsemän viikon aloitusohjelman Nappulanärppijästä aidoksi lihan syöjäksi, jossa kerrotaan ihan yksityiskohtaiset ohjeet ruokavalion muuttamisesta. Lisäksi ohjelman aikana tulee tietoa ruokavaliosta niin, että sen jälkeen pystyy itse suunnittelemaan omalle koiralleen sopivan ruokinnan.

Ensimmäinen viikko alkaa olla takana ja nyt ollaan jo tilanteessa ettei nappuloita enää anneta. Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin ja pikkuhiljaa päästään lisäämään ruoan määrä tavoitetasolle. Tältä ruokintamuutokselta odotan paljon. Toiveena on että ruoka syödään paremmin, maha ei oireile ja että koira saa muutaman kilon lisää lihaa päälleen. Eniten minua ehkä arveluttaa miten tämä ruokintatyyli toimii reissuolosuhteissa, liha kun on pakastetussa muodossa eikä kauaa sulana säily. Käytännön harjoituksiin päästään jo joulunalusviikolla, kun minulla on talviloma ja lähdemme taas reissunpäälle.

Palaan aiheseen kun meillä on enemmän kokemusta raakaruokinnasta.
Ps. Kokemuksia ja kommentteja otetaan ilolla vastaan!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tieto lisää tuskaa, vai lisääkö sittenkään...

Innokkaana lukijana olen kahlannut useita koirakirjoja läpi ja ajattelin jakaa näitä myös teidän kanssanne. (+ tässä nämä pysyy kätevänä muistilistana itsellenikin)

Kirjat eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, olen lisäillyt niitä listaan sitä mukaa kuin on mieleeni tullut. Jokaisessa näistä kirjoista on ollut juttuja, jotka ovat lisänneet ymmärrystäni koirista sekä niiden kanssa elämisestä ja kouluttamisesta. MUTTA, mitään kirjaa ei kannata lukea kuin "piru raamattua" vaan miettiä miten tämä toimii omalla kohdalla vai toimiiko mitenkään. En itsekään allekirjoita kaikkia kirjoissa kerrottuja asioita tai konsteja, mutta nämä kirjat ovat kuitenkin sellaisia minkä lukemista voin suositella kaikille koiraihmisille.

Kommentteja otetaan mielellään vastaan ja toivoisin, että myös muut bloggarit innostuisivat kertomaan mitä kirjoja ovat lukeneet ja hyväksi todenneet.



Koirankorjauskirja, Pertti Vilander ja Lilli Loiri-Seppä
"Pertti Vilanderin koirankoulutusmetodi perustuu koiran omaan logiikkaan ja laumakäyttäytymisen ymmärtämiseen.Kirja on tarkoitettu paitsi ongelmien ennaltaehkäisyyn, myös niille ihmisille, jotka ovat vihaisia ja väsyneitä koiransa käyttäytymiseen: puremiseen, rähisemiseen, tarpeiden sisälle tekemiseen, omaisuuden tuhoamiseen. Kaikille koirien emännille ja isännille, joiden voimat ja kaikki konstit on käytetty loppuun ja jotka kenties jo pyörittelevät mielessään sitä viimeistä vaihtoehtoa, eläinlääkärin piikkiä. Ihmisille, joiden koiraelämästä puuttuu kaikki ilo. Kirja tuo yhteisymmärrystä ja sopusointua niihin koiraperheisiin, joista se on puuttunut.Kirja valaisee myös erikoisen miehen ihmeellistä suhdetta koiriin. Elämän traagiset lähtökohdat ajoivat pienen pojan koirien pariin, mikä on johtanut elämänmittaiseen seikkailuun koirien parissa. Pertti Vilanderilla on poikkeuksellinen lahjakkuus, intuitiivinen taito ymmärtää koiran kieltä."



Koiran silmin, Alexandra Horowitz
"Vaikka koira on ollut ihmisen paras ystävä jo kymmeniätuhansia vuosia, emme tiedä, miten koira kokee ja ymmärtää maailman. Koirat sen sijaan tuntuvat ymmärtävän meitä välillä paremmin kuin me itsekään. Käyttäytymistieteilijä ja psykologi Alexandra Horowitz kutsuu lukijan katsomaan maailmaa koiran näkökulmasta: Mitä kaikkia hajuja koira pystyy uskomattoman tarkalla vainullaan aistimaan? Mitä se oikeastaan matalalta korkeudeltaan näkee? Mitä koira ymmärtää? Näihin ja muihin koiran mieltä koskeviin kysymyksiin Horowitz vastaa uusimman tutkimustiedon avulla. Kirjaa ryydittävät kertomukset hänen omasta koirastaan. Horowitz kuvaa myös koirien sosiaalisia ja viestinnällisiä taitoja ja antaa koiranomistajille vinkkejä, miten koiria tulisi lähestyä."
 




Koira puhuu, Natalia Krivolaptsuk
"Ihmisen ja koiran välinen viestintä Natalia Krivolaptsuk on pietarilainen lingvisti ja eläinpsykologi, jonka erikoisala on kielen ja ajattelun rakenneanalyysi. Hän esittelee psyykkiseen toimintaan liittyvän informaatiomallin ja soveltaa sitä koirien psyyken analysoimiseen. Krivolaptsuk on tutkinut koiran ja ihmisen välistä suhdetta lajien ja persoonallisuuksien välisenä suhteena. Hänen mukaansa koiran ja ihmisen välinen sanaton viestintä ei rajoitu pelkkiin äänteisiin ja eleisiin, vaan sitä on mahdollista kehittää huomattavasti pidemmälle. Kirja on lämminhenkinen kuvaus koiran ja ihmisen intensiivisestä vuorovaikutuksesta, Siitä mitä koira voi meille merkitä, mitä se voi meille antaa ja mihin tarvitsemme toinen toisiamme. Jos haluat oppia tuntemaan itsesi, tutustu koiraasi."
Miksi koirasi tietää, milloin olet tulossa kotiin, Rupert Sheldrake
"Tuntuuko sinusta joskus, että koirasi pystyy aavistamaan kotiintulosi ennen kuin se kuulee äänesi tai että se vaistoaa mielialasi. Eläimillä on kykyjä, joita tiede ei ole pystynyt selittämään. Siksi niistä on vaiettu. Cambridgen yliopiston maailmankuulu mutta kiistelty professori Rupert Sheldrake on tutkinut ihmisten ja heidän lemmikkiensä välistä suhdetta sekä eläimillä havaittavia paranormaaleja kykyjä. Hänen teoriansa mukaan lemmikkieläin pystyy muodostamaan ihmisen kanssa ns. morfisen kentän, jonka kautta se vastaanottaa informaatiota telepaattisesti. Sheldrake antaa tieteellisen mutta helppotajuisen selityksen tähän asti pseudotieteenä pidetylle ilmiölle."




 
Hihnan toisessa päässä, Patricia B McConnell 
"Hihnan toisessa päässä tarjoaa uuden ja avartavan näkökulman koiran ja isäntäväen suhteeseen. Kiinnostuksen kohteena on pikemminkin ihminen kuin koira. Eläintutkija ja koirankouluttaja, tohtori Patricia McConnell tarkastelee teoksessaan ihmistä kuin mitä tahansa mielenkiintoista luontokappaletta pohtien miksi käyttäydymme koirien lähettyvillä kuten käyttäydymme ja miten koirat toimemme tulkitsevat. Hän neuvoo, miten voimme kehittää yhteistyötämme nelijalkaisen ystävämme kanssa niin, että se tuo kummastakin esille parhaat puolet. Kirjassa selvitetään muun muassa miksi lemmikki tulee koiramaisesti käyttäytyvän omistajan luo, miksi "johtajuuden" ottaminen suhteessa koiraan voi johtaa vaikeuksiin ja millaisia yksilöllisiä luonteenpiirteitä on sekä koirilla että ihmisillä."



 Laumanjohtaja, Cesar Millan
"Bestsellerkirjailija ja TV:stä tuttu Cesar Millan on kohonnut yhdeksi tämän hetken suosituimmaksi koira-asiantuntijaksi. TV-sarja Koirakuiskaaja on kerännyt Suomessakin MTV3 Ava:lla omat suosikkikatsojansa, ja viime vuonna suomennetusta samannimisestä kirjasta on otettu jo kaksi painosta. Laumanjohtaja syventää Millanin ajatuksia koiran kasvatuksesta. Selkeä johtaja on tärkeintä mitä koira tarvitsee, ja moni käytösongelma - hyppiminen, aggressio, pelko, hyperaktiivisuus - ratkeaa, kun koiralle osoitetaan johdonmukaisesti sen paikka kodin hierarkiassa. Voimakeinoja ei tarvita. Millan selventääkin uudessa kirjassaan entistä tarkemmin meistä huokuvan energian käsitettä. Tyynen ja itsevarman energian ohella johtajuus osoitetaan toistuvissa tilanteissa, joissa koira usein lipsahtaa pomon asemaan: ruokailu, jälleennäkeminen, lenkille lähtö, vieraiden kohtaaminen. Johtaja syö ensin, menee ulos ensin ja osoittaa esimerkillistä tyyneyttä kohdattaessa. Millan tekee myös teräviä huomioita eri rotujen ominaispiirteistä, jotka on otettava huomioon koiran kasvattamisessa. Teosta värittävät jälleen lukuisat esimerkkitapaukset ja valokuvat Millanin Los Angelesissa toimivasta koirapsykologikeskuksesta."





Rauhoittavat signaalit, Turid Rugaas
"Puheväleihin koiran kanssa! Koirien rauhoittavien signaalien tunteminen on koiranystävälle korvaamaton taito monesta syystä: * Koirat käyttävät signaaleja koko ajan. * Jos ymmärrämme, mitä koiramme yrittää meille sanoa, pääsemme eroon turhista väärinkäsityksistä. * Koiranomistaja voi oppia itse käyttämään rauhoittavia signaaleja ja kommunikoimaan niiden avulla koirien kanssa. Norjalainen Turid Rugaas kertoo kirjassaan koirien käyttämistä rauhoittavista signaaleista. Opi sinäkin tarkkailemaan ja ymmärtämään koiraasi. Ryhdy käyttämään rauhoittavia signaaleja koirien tapaan, niin koirasi tietää, mitä haluat sille sanoa. Kirjan avulla pääsette todellisiin puheväleihin!
" 





Kuuntelen koiraani, Jan Fennell
"Englantilaisen koiragurun, Jan Fennellin, Kuuntelen koiraani on koirankoulutuksen perusteos, maailmanlaajuinen bestseller, joka uudisti ilmestyessään perinteisiä koulutusmenelmiä. Fennellin koulutusmenetelmässä avainsana on laumanjohtajuus - sen saavuttaminen ja säilyttäminen joka tilanteessa. Koiraa ei pidä kasvattaa kuin lasta vaan kuin laumaeläintä, jonka tulee tietää paikkansa hierarkiassa. Fennellin opeilla omistaja saa hyvin käyttäytyvän lemmikin ja koirakin on onnellinen - se saa olla koira!" 






 Pennun kasvatus, Tuire Kaimio
"Pennun kasvatus on selkeä ja syvällinen tietokirja, jonka avulla uuden koiran omistaja ei jää lemmikkinsä kanssa pulaan missään arkipäivän tilanteessa. Selkeästi jaksotetut luvut ja havainnolliset nelivärikuvat käsittelevät koiran kouluttamisen ongelmakohtia lemmikin eri ikävaiheissa, pennusta murrosikään ja täysikasvuiseksi.Mistä voi tietää, mikä koirarotu sopii parhaiten lemmikiksi lapsiperheeseen? Kuinka koira saadaan rauhoittumaan, kun san kynsiä leikataan tai kun sen pitäisi pärjätä kotona yksin? Teoksessa opastetaan koiran mielenterveydelle tärkeän virikkeellisen toiminnan löytämisessä. Lisäksi kirjassa annetaan vinkkejä, kuinka eriluonteisten pentujen kehityksen tukemisessa onnistutaan. Kirja sopii mainiosti myös aikuisen koiran opettamiseen.Pennun kasvatus on 2000-luvun koirakirjojen ehdoton ykkönen. Kirjan sisältö on uusittu viimeisimmän tutkimuksen mukaiseksi ja sitä on laajennettu tuoreilla harjoituksilla. Tuire Kaimio on Suomen tunnetuin eläintenkouluttaja ja koirakansan arvostama tietokirjailija. Hänen viimeisin teoksensa on Koirien käyttäytyminen." 




 Koirien käyttäytyminen, Tuire Kaimio
"Kattavin suomalainen tietolähde koirien käyttäytymisestä Koirien käyttäytyminen on erinomainen hakuteos kaikille, jotka haluavat perehtyä koiransa mielenliikkeisiin. Pitkällisen taustatyön tuloksena syntynyt kirja vastaa myös koira-alan ammattilaisten ja koirankouluttajien sekä kasvattajien tiedontarpeeseen. Tiedämme miten sudet käyttäytyvät, mutta miten eläisivät koirat, jos voisivat valita? Nykytutkimuksen valossa vastaus koiran käyttäytymiseen löytyy ennemmin kylien liepeillä eläviä puolikesyjä koiria kuin susia tarkkailemalla. Sitä kautta paljastuvat monet lemmikkikoirienkin arvoitukseksi jääneet toimintatavat. Teoksessa perehdytään syvällisesti lajin kesyyntymishistoriaan, koiran synnynnäiseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen ja oppimiseen sekä tyypillisimpiin ongelmia aiheuttaviin luonteenpiirteisiin. Tuire Kaimio on Pohjoismaiden tunnetuin eläinnäyttelijöiden kouluttaja sekä pidetty käytännön koulutuskurssien pitäjä. Hänen edellinen koirakirjansa, Pennun kasvatus, on alan moderni klassikko. Arvostettu eläinvalokuvaaja Minna Tallberg on tallentanut kuvitukseen koirien käyttäytymisen hienoimmat vivahteet. Kuvat on otettu nimenomaisesti tätä kirjaa varten." 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Mitä yhteistä on tanssilla ja agilityllä?

Tällä huimalla viiden kerran agilitykokemuksellani olen oivaltanut että tanssilla ja agilityllä on paljon enemmän yhtäläisyyksiä, kuin mitä ehkä äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Tanssista minulla on huimasti paljon enemmän kokemusta kuin agilitystä, noin 10+ vuotta, ja siinä lajissa koen olevani vahvoilla. Tosin ikinä en ole kilpaa tanssinut eikä se minua ole kiinnostanutkaan, mutta lavoilla sitäkin enemmän.

Koetan avata asiaa:
Tanssissa mies vie ja nainen seuraa, agilityssä ohjaaja vie ja koira seuraa. Koska itselläni on, yllätys yllätys, aika paljon kokemusta tuosta seuraamisesta, pystyn hyvin ymmärtämään miten koira ohjausta tulkitsee. Tanssiminen on hieman haasteellista mikäli vienti on myöhässä, epävarmaa tai epäselvää - eiköhän sama päde myös agilityssä. Edellisissä harjoituksissa huomasin selvästi omat virheeni, heti kun koira meni ohi esteestä, tajusin mikä asennossani ohjasi koiran vikaan. Samoin kun koira "varasti" lähdöstä, hoksasin mikä toiminnassani antoi viestin lähteä liikenteeseen. Edellä mainittujen virheiden korjaaminen onkin sitten ihan eri juttu..! Agilityssä tuntuu olevan niin miljoona pikkuasiaa muistettavana, että opeteltavaa ja hiottavaa riittää varmasti loputtomiin. Mutta, ei se tanssitaitokaan yhdessä yössä tullut ja silläkin saralla riittää oppimista jatkuvasti.

Sujuu se valssi näinkin

Toinen seikka on erilaiset ohjaustekniikat. Tanssissa, etenkin ns. käden ali-tansseissa, löytyy kuvioita vaikka millä mitalla.Ymmärtääkseni agilityssä on myös erilaisia ohjaustekniikoita aika laaja valikoima. Tanssikuvioita olen opetellut sekä kursseilla että ihan IRL lavoilla ja välillä tuntuu siltä ettei joku askellus ole ollenkaan looginen eikä meinaa mennä jakeluun millään. Vaan a'vot kun hoksaa miten ja millä rytmityksellä homma toimii ja saa oikean suorituksen lihasmuistiin, niin jopas alkaa kellohame heilua. Jo tällä agilitykokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että ohjaustekniikoissa on ihan sama juttu. Ensin on hiukkas kuutamolla, mutta kun jutun jujun hoksaa ni sitten tuntuu jo ihan loogiselta. Ja molemmissa toimii sama periaate, vasta lukemattomien ja lukemattomien toistojen myötä liike muuttuu automaatioksi ja sen jälkeen tekeminen on helppoa. Tanssissa pätee myös sama seikka kuin agilityssä, liike ei pysähdy koskaan. Vaikka jalat stoppais, niin liike jatkuu vartalossa.

Kolmas (ja ehkä molemmissa lajeissa tärkein) seikka on ILO. Tekemisen tulee olla molempien mielestä kivaa ja hauskaa, ryppyotsaisuus ei sovi lajeihin ollenkaan. Jos touhu menee suorittamiseksi ja ILO katoaa, on aika pitää vähän tuumaustaukoa ja miettiä mikä meni vikaan. Paras flow tulee kun on vaan hitsin kivaa ja antautuu tekemiseen koko sydämellään. (Tai ainakin tanssissa se menee juuri näin ja voisin kuvitella että agilityssä on ihan sama juttu.)

Näin mä hyppään!

Tämä yhteyshän ei toki tarkoita sitä että agility olisi minulle jotenki äärimmäisen helppoa, mutta opettelua helpottaa kovasti se, kun on jokin toinen asia, jonka kautta tekemistä voi miettiä ja peilata. Huomenna mennään vahvistamaan tanssitaitoa, ohjelmassa on koko päivä ihanaa hottia Kuubalaista salsaa! NAM! Ja maanantaina sitten taas agilityhallille valssaamaan. =D



torstai 13. marraskuuta 2014

Susitesti

Kajaanissa järjestettiin 11.-12.10. susi-ja karhutestit koirille. Ilmoitin Uulan susitestiin, kun halusin nähdä miten koira toimii uudessa, ehkä hieman pelottavassa tilanteessa. Videolta voitte halutessanne itse katso miltä meno näyttää.

Testaaja kommentoi tapahtumia näin:

"Tässä oli hyvä esimerkki koiran yhdestä käyttäytymismallista: 
1. ensin tulee hämmästys
2. koira on selvästi varuillaan
3. koira arvioi onko vastus kiva koirakaveri vai peto
4. toiminta (tällä koiralla pedon karkoittaminen)
Jos tämä koira tapaisi oikean suden, se ei enää tarvitsisi miettimisaikaa vaan alkaisi toimimaan välittömästi. Hieno koira, sillä pedon karkoittamisen lisäksi se palautui hyvin testistä. :) "

Tämä tuki hyvin sitä käsitystä, mikä minulla koirasta onkin. On harkitsevainen (suin päin ei rynnätä mihinkään), toimii itsenäisesti ja palautuu kaikista tilanteista todella nopeasti. Olen sanonut jo aikaisemminkin, vitsi että odotan innolla luonnetestiä!

Facebookissa video on ollut jo jonkin aikaa, mutta laitetaan vielä bloginkin puolelle.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Hieno hienompi Uula

Kävimme eilen Uulan kanssa kolmannella agility-tunnillamme. Aikaisemmilla kerroilla on opeteltu hyppy, putki, pöytä, rengas, mutkaputki, pituus ja nyt harjoittelimme muuria ja pussia + valssia sekä tehtiin pientä rataa. Näihin esteisiin tai harjoituksiin en sen tarkemmin mene, mutta se, minkä eilen tajusin, teki minut todella iloiseksi. Uula on jonkun mielestä varmaan pumiksi todella rauhallinen ja sitä se toisaalta onkin. Sen eteen olen tehnyt töitä ihan ensimmäisestä päivästä lähtien eli mikään asia ei ole tapahtunut ennenkuin on maltettu odottaa. Ja leikki on pääsäntöisesti lopetettu niin, että minä sanon "riittää". Silloin homma loppuu ja koira lopettaa höntyämisen.

Jaa mää vai?

Eilisellä agility-tunnilla hoksasin että minulla on koira joka kiihtyy "nollasta sataan" tarvittaessa ja tekee töitä täys höyry päällä, mutta myös laskee kierrokset "sadasta nollaan" todella nopeasti. Tilanne on tällä hetkellä tämä, koskaanhan ei voi tietää miten se muuttuu, mutta voi että miten on kiva tehdä töitä tuollaisen koiran kanssa! Nyt on aika vaikea kuvitella että se joskus kuumuisi niin paljon että lähtisi lapasesta. (Ohjaaja saattaa tosin olla herralle auttamattoman hidas...) Muutoinkin täytyy sanoa että olen saanut aivan unelmieni koiran (niin kait meillä kaikilla on!). Tiedä sitten minkä verran tässä yhtälössä ovat vaikuttaneet koiran luontaiset ominaisuudet ja minkä verran minun toimintani. Toki osansa on silläkin, että Uula on ainoa koira yhden ihmisen taloudessa, joten miltei kaikki mitä sen kanssa on tehty, on ollut minun näpeissäni. Toisin sanoen Uulan ei ole tarvinut miettiä kuka on homman pomo, kun se on alusta saakka ollut selvää.


Totaaaa, mitä tässä ny pitäis sit tehä?

Ehkä sit kuitenkin kaikkein tärkeintä on että ihminen ja koira ovat toisilleen sopivat, molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus kunnossa ja sit vaan on ihan hitsin hauskaa yhdessä! Lisäksi tän kokemuksen perusteella sanoisin, että ekan vuoden aikana kannattaa vaan kulkea ja touhuta niin paljon kun ikinä mahdollista, se luo pohjan koko tulevalle yhteiselolle. Todella mielenkiintoista on nähdä mihin tämä meidän suhde vielä kehittyy ja minkälainen aikuinen koira Uulasta tulee. Eihän se oo vielä kun vähän vajaa 1v 5kk! Ja virallista luonnekuvausta ja luonnetestiä odotan kyllä suurella mielenkiinnolla.

Emmätiä oliks tässä kirjoituksessa kauheesti mitään pointtia, on vaan niin hyvä mieli kun koiran kanssa kaikki toimii. *Happy happy joy joy*

Ps. Hiihtokuva on viimetalvelta, kun tutustuttiin tähänkin lajiin.