maanantai 5. lokakuuta 2015

MH-luonnekuvaus

Kävimme Uulan kanssa 4.10. Maaningalla MH-luonnekuvauksessa, kuvaajina Jorma Kerkkä ja Marina Bast. Kerron tässä postauksessa kuvauksen kulusta ja vähän omia mietteitäni.

Aluksi Kennelliiton sivuilta lisätietoa aiheesta:
Mitä on MH-luonnekuvaus?
MH-luonnekuvauksessa koira käy läpi kymmenen eri testiosiota, jossa kuvataan koiran 31 eri käyttäytymisreaktiota. Luonnekuvauksen aikana kaksi kuvaajaa tarkastelevat koiran luonteenominaisuuksia kuten leikkisyyttä, pelkoa, saalisviettiä ja sosiaalisuutta.

Millä roduilla on osallistumisoikeus?
Osallistumisoikeus on Kennelliiton tai sen hyväksymään koirarekisteriin merkityillä puhdasrotuisilla koirilla, jotka ovat vähintään 18 kuukauden ikäisiä.

Mikä on kuvauksen tarkoitus?
MH:n tarkoitus on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä ohjeen määrittelemissä tilanteissa. Kuvaustuloksia roduittain yhdistelemällä saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta. Yksittäisen koiran MH kuvaa näin koiran luonteenominaisuuksia sekä yksilönä että rodulle tyypilliseen ja ihanneluonnekuvaan verrattuina.

Miten kuvaukseen pääsee?
Eri puolilla Suomea järjestettävien MH-luonnekuvausten ilmoittautumistiedot löytyvät Palveluskoiraliiton sivuilla olevasta koekalenterista.

Hyvää pohjatietoa löytyy myös springerspanieleiden sivuilta.

---

Tässä on esiteltynä kuvauksen osiot ja omat kommenttini meidän kuvauksesta. Lisäksi jokaisesta kohdasta löytyy video (kiitos kuvaajalle, Maaritille!).

1. Kontakti
Tervehtiminen,  äänellä ja kättelemällä. 
Yhteistyötä kuvataan, kun testinohjaaja ottaa koiran taluttimen ja kulkee koiran kanssa 10 metrin päähän ja takaisin. 
Käsittely, testinohjaaja koskettaa koiraa käsin päästä varpaisiin ja tarkistaa lopuksi hampaat. 

2. Leikki 1
Leikkiesineenä vahva 50 cm pitkä ja 5cm paksu esine, jossa solmu molemmissa päissä. Koira on vapaana. 
Leikkihalu, testinohjaaja ja koiranohjaaja heittelevät esinettä toisilleen. 
Tarttuminen,  tarttuuko koira esineeseen ja kuinka innokkaasti. 
Puruote ja taistelutahto, testinohjaaja leikkii koiran kanssa.

Näissä osiossa ei ollut mitään yllättävää, Uula oli ihan oma itsensä tilanne huomioiden. Leikkiesineen paksuus teki minusta sen, ettei Uula tarttunut siihen samalla tavalla kuin mitä kotona vetoleikeissä. Se tykkäisi ohuemmista, paremmin suuhun sopivista köysistä.
Video



3. Takaa‐ajo ja tarttuminen 
Kuvaa koiran halua ajaa takaa liikkuvaa esinettä ja tarttua siihen. Saalista vedetään naruista siksakkia 8‐10 limittäin asetetun rullan ympäri. Koira lasketaan irti viidennen rullan kohdalla. Sama toistetaan.

Tässä osiossa näkyi minusta eniten koulutuksen vaikutus, Uula ei lähde ilman lupaa säntäämään minkään perään. Hihnan liu'uttaminen irti pannasta aiheutti vielä sen, että tunsi olevansa kiinni ja minun pysähtyminen on vahva signaali koirallekin pysähtyä. Nauroin mielessäni, että aamulenkillä irti ollessaan lähti vielä melko vauhdikkaasti jäniksen jälkeen.


4. Aktiviteettitaso 
Tarkoitus kuvata koiran reaktioita, jossa odotettu toiminta jääkin tapahtumatta. Koiranohjaaja seisoo, koira on hihnassa. Odotetaan 3 minuuttia. Tarkkaillaan koiraa kuinka aktiivinen tai rauhaton se on. 

Uulalle ei ole ongelma olla paikallaan ja odotella. :)


5. Etäleikki 
Kuvataan koiran kykyä yhteistyöhön vieraan henkilön kanssa pienen välimatkan päässä ohjaajasta. Avustaja, jolla on polvipituinen, hupullinen ympäristöstä selvästi erottuva värillinen (ei keltainen tai oranssi) viitta, on piilossa ja aloittaa toiminnan neljällä lyhyellä koputuksella. Avustaja liikkuu kumarassa kolme metriä sivuttain koiraan – kääntyy kohti ja leventää ylävartalonsa niiaten samalla. Jatkaa kolme metriä ja toistaa toiminnon. Tämä toistuu kahdesti. Avustaja poistaa hupun ja heittää lelua kolme kertaa ilmaan ja juoksee piiloon riisuen viitan päältään. Tässä vaiheessa koira päästetään irti ja etäleikissä kuvataan mitä koira tekee. Tuleeko etäleikkijän luokse, leikkiikö etäleikkijän kanssa. Entä mitä koira tekee, kun etäleikkijä on passiivinen. Tässä osiossa MH‐ toimihenkilöltä vaaditaan pokkaa, kieltämättä se näyttää katsojista vähän oudolta toiminnalta.

Se toiminta näytti todellakin oudolta! En minäkään koirana olisi innostunut sen tyypin kanssa leikkimään. Uula kuitenkin meni tsekkaamaan tilanteen ja merkkaamaan pari puskaa. 


6. Yllätys 
Tarkoituksena on selvittää koiran valmiutta toimia yllättävässä tilanteessa. Haalarit vedetään ylös maasta yllättäen 3 metrin päässä koirasta Ja samalla ohjaaja päästää hihnan käsistään. Osiossa seurataan pysähtyykö tai pakeneeko koira. Uhkaileeko tai hyökkääkö kohti haalareita. Meneekö haalarin luo uteliaana vai pitääkö houkutella. jääkö jäljelle jäävää pelkoa koirakon kulkiessa laitteen ohi kahteen kertaan. 

Haalareilla Uula hyppäsi taaksepäin ja jäi sitten muutaman haukahduksen jälkeen minun taakseni seuraamaan tilannetta. Tuli haistamaan haalarin, kun kyykistyin sen eteen. Jälkeenpäin ohi kävellessä ei ollut enää mitään eli haalarit oli jo unohdettu.
Video


7. Ääniherkkyys 
Kuvataan koiran reaktiota yllättävään ääneen. Räminälaite on aaltopelti, jonka päällä metalliketjussa 2 kattilankantta. Koirakko ohittaa laitteen 1‐ 1,5 metrin etäisyydeltä. Ääni tulee odottamatta ja yllättäen. Ohjaaja päästää irti taluttimesta ja kääntyy räminälaitetta kohti. Koira saa etsiä äänen aiheuttajaa vapaana. Seurataan pysähtyykö koira, väistääkö vai pakeneeko. Meneekö koira laitteen luo vai tarvitseeko siihen tukea. Jäljellejäävää pelkoa seurataan koirakon kulkiessa laitteen ohi kahteen kertaan.

Räminälaite sai vähän lievemmän reaktion aikaan kuin mitä haalari. Muutoin Uula käyttäytyi tämän yllätyksen kohdalla samalla tavalla.
Video


8. Aaveet 
Kuvataan koiran reaktiota uhkaavien liikkuvien kohteiden edessä, jotka hitaasti lähestyvät koiraa. Valkokaapuiset aaveet, joille on maalattu mustarenkaiset pyöreät silmät ja suu leveänä viivana. Aaveet lähestyvät kaavamaisin varmoin hitain liikkein, vuorotellen, noin kolmen metrin päähän toisistaan, ennalta merkittyyn paikkaan. Ohjaaja päästää koiran taluttimesta irti koiran halutessa paeta paikalta. Kun aaveet ovat pysähtyneet, seurataan hyväksyykö koira aaveiden kontaktinoton vai ottaako koira itse kontaktia aaveisiin. 

Aaveet oli tosi pelottavia ja niitä haukuttiin mamman selän takaa. Uula ei saata käsittää omituisesti pukeutuvia ihmisiä!
Video


9. Leikki 2 
Tarkkaillaan esineellä leikin yhteydessä ovatko koiran reaktiot ensimmäisen leikin jälkeen muuttuneet. Kuten leikki 1, mutta ilman taisteluleikkiä. 

10. Ampuminen 
Kuvataan koiran reaktiota sen kuullessa laukauksen. Koira testataan sen ollessa aktiivinen ja passiivinen. Laukaus ammutaan 9 mm starttipistoolilla noin 20 metrin päässä koirakosta, ampujan ollessa piilossa. Ammutaan kaksi laukausta 10 sekunnin välein sekä aktiivisessa että passiivisessa osiossa. Aktiivinen osuus. koiran leikkiessä vapaana ohjaajansa kanssa. Passiivisessa osiossa koira seisoo pitkässä taluttimessa ilman käskyä seistä paikallaan. 

Leikki sujui samalla tavalla kuin alussa. Kun ammuttiin, oli Uula kovin kiinnostunut laukauksista ja tuijotti tarkasti sinne, mistä ne kuuluivat. Pelkoa ei kuitenkaan osoittanut millään tavalla.


Lopuksi vielä Jorma Kerkän suullinen palaute kuvauksesta. 
Video

---

Tosi kiva oli käydä oman koiran kanssa tämäkin testi. Mitään yllätyksiä ei tullut ja reippaasti vedettiin osiot läpi. Hieman ihmettelen tätä luonnekuvauksen 18 kk:n ikärajaa, koska minusta tämä testi tuo koiran ominaisuudet esille sitä paremmin, mitä "kouluttamattomampi" koira on. Toki ei tämä ihan pennuille sovi, mutta voisi olla passeli noin vuoden iässä. Kuvaus on minusta varsin jäykkä, koska se toteutetaan jokaiselle koiralle identtisellä kaavalla ja samanlaisilla välineillä, mutta toisaalta silloin se on kaikille täsmälleen sama. Koiran perusluonteen ominaisuudet paljastuvat tällä testillä ihan riittävästi, ainakin pelko, aggressio ja tilanteiden kuormittavuus ts.millä tavalla tilanteet jäävät koiran mieleen. Näistä voisi sanoa että Uulalta puuttuu aggressio täysin ja pelkoa on sen verran että mamma saa mielellään hoitaa kaikki hankalat tilanteet, mutta toisaalta ne tilanteet eivät jää Uulaa vaivaamaan, vaan iloisella mielellä jatketaan aina eteenpäin. Hieno pieni!

Tässä vielä Uulan kuvausarviointi ja alla taulukko siitä, miten tuo pisteytyt tulkitaan. Tosin tuo taitaa olla joku vanhempi versio, mutta se näkyy kuvana paremmin kuin Kennelliiton sivuilta löytyvä voimassaoleva taulukko, eikä siinä mitään suuren suuria muutoksia ole.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit otetaan ilolla vastaan!