Pumeilua Saarijärvellä 22.-24.4.

Honkavuorella 

Napos team oli raapustanut kalenteriin ruksin tälle huhtikuiselle viikonlopulle ja kutsui pumisteja agilityn, rally-tokon ja yhdessäolon merkeissä Saarijärvelle, Jakolan tilalle. Starttailtiin Uulan kanssa matkaan joskus kolmen maissa perjantaina ja yhden pysähdyksen taktiikalla (ei ollu Neste, vaan Honkavuoren ulkoilualue Pyhäjärvellä) oltiin perillä joskus seiskan jälkeen illalla. Majoituspaikan, Rentolan, pirttiin kävellessä kyllä mietin, että mahdetaanko olla oikeassa paikassa kun ei tervetuliaishaukku kantautunut vastaan. Viikonlopun aikan sain sitten todeta, että mitäs ne fiksut koirat turhaan haukkuisi, samoissa tiloissa majoittui 12 pumia ja lähes koko ajan oli hiljaista. Eikä mitään isompia rähinöitäkään saatu aikaan, niin hienosti kaikki käyttäytyivät koko viikonlopun.

Lauantai aloitettiin vanhaan navettaan entratun agilityhallin etsiskelyllä ja sen löydyttyä radan rakentamisella. Persjättöä, niistoa, päällejuoksua... Selevä! Hyvän valmentajan (kiitos Elina Rönnholm) opeissa on hyvä harjoitella eri ohjauksia ja etenkin sitä ohjauksen rytmitystä.

En malta olla jälleen kerran sotkematta tanssia ja agilityä, koska niissä on niin paljon samaa, mutta hieman erilaisella twistillä. Molemmissa on kyse rytmityksestä, mutta kun tanssissa rytmi tulee musiikista, agilityssä sen määrittelee paljolti koiran nopeus ja ohjattavuus. Eli tanssiin nähden nurinkurinen tilanne, ”vietävä” määrää rytmin, jonka mukaan ”viejä” ohjaa (tai siis meidän tapauksessa yrittää ohjata). Ja jotta homma toimisi kuin tanssi, pitää rytmityksen olla kohdillaan. Jos olet liikaa edellä koiraa, rytmi kärsii kun joudut odottelemaan ja virheiden mahdollisuus kasvaa. Jos taas olet jäljessä, ei koira tiedä minne pitää mennä ja taas tulee virheitä.

Itselläni on nopean koiran kanssa taipumus hätäilyyn. Pää hokee ”en ehdi, en ehdi” ja sit sählätään. Mutta jos oikeasti keskityn ohjaamiseen, ehdin ihan hyvin. Tärkeintä on hoksata oman vauhdin kanssa milloin painaa hanat auki ja milloin himmailla. Leiriviikonlopun treeneissä oli hyviä pätkiä tämän harjoittelemiseen, kun pitkän hyppysuoran jälkeen tuli enemmän pyörittelyä. Tietysti aloittelevalle ohjaajalle haasteita piisaa muutoinkin, kun pitäisi muistaa sen miljoona juttua, niin ja aivan, myös se rata! Nopean koiran kanssa homma leviää käsiin heti, kun pitää miettiä mikäs se seuraava este olikaan.

Vihdoin kotona

Sunnuntaina ohjelmassa oli mm. sivuttain ohjaus kauempaa (en muista nimeä), jaakotus ja takaaleikkaus. Sama rytmityksen hakeminen jatkui ja ehkä vähän jotain tarttui mieleenkin, kunnes voin taas unohtaa kaiken ennen seuraavaa kertaa... Punaisena lankana viikonlopun opinnoissa oli rataan tutustumisen merkitys, linjojen (ei esteiden) ohjaaminen sekä kontaktin pitäminen koiraan. Siinä sitä taas tuli melkoisen monta juttua harjoiteltavaksi ja sisäistettäväksi. :)

Onneksi minulla on hyvä ja tarkka opettaja agilityssä, Uula menee tasan sinne minne ohjaan. Jos koira tekee väärän esteen, voin olla varma että itse sen sinne ohjasin. Näin omat virheet tulevat heti esille ja voi (yrittää) miettiä missä meni vikaan.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi hyvä! Seura oli mukavaa, koirat olivat fiksuja ja agilitytreenit todella huippuja. Osanottajia oli Porista ja Raumalta Sodankylään saakka. Todella kiva oli tavata Uulan sisko Tuittu ja omistajansa Eriika. Ja kämppiksinä meillä oli jälleen ihana Merri poitsu ja Kaisa Oulusta.