tiistai 25. heinäkuuta 2017

MEJÄ-yllätyksiä

Heinäkuun 8. lauantaina oli meidän tämän vuoden ensimmäinen ja kokonaisuudessaan toinen mejä-koe. Kauden ensimmäinen koe Kainuussa peruuntui lumitilanteen vuoksi, mutta heinäkuussa ei Ristijärvellä enää lunta näkynyt. Lähdin jälleen kokeeseen epävarmoin mielin, mitä tahansa voi sattua, ja yllätys oli todella iloinen kun Uula jäljesti taas ykköstuloksen vieläpä paremmin pistein kuin viimekesänä. Toisen AVO1 tuloksen myötä meidät passitettiin VOI-luokkaan. Alla jäljenteko- ja koepäivän tapahtumia kuvina.
Laukauksensietotestissä




Hyvät oli meillä jäljentekomaastot
Jäljentekovälineet kuivamassa
Aamulla koepaikan lammella leijaili vielä usvaa kun paikalle saavuttiin
Kyllä näissä maisemissa mielellään päivän viettää

Olin ilmoittanut Uulan myös kahden viikon päähän Kuhmon kokeeseen ja tulikin kiire ilmoittaa sinne että AVO-luokan sijaan osallistutaan VOI-luokkaan. Väliviikonloppuna otettiin lyhyt treeni katkokulmalla ja sitten vain sormet ristiin ettei kokeesta tule ihan fiasko. Kuhmon koe on myös sen verran lähellä, että yöksi saattoi ajella kotiin, joten Uula sai huilata vielä lauantaipäivän. Sunnuntaina meille sattui arvonnassa kaksi viimeistä jälkeä eli Uula teki toisiksi viimeisen jäljen ja minä opastin viimeisen jäljen. Aamupäivä otettiin vielä rennosti, minä kämpällä ja Uula nukkui autossa. Jäljelle lähdettiin vesisateessa ja niin kuin etukäteen olin arvellut, koira kastui kyllä nahkaa myöten. Jälleen kävelin jälkiliinan perässä sinne, minne Uula meni enkä ollut juurikaan kartalla miten meillä menee =D Kolmannella makauksella Uula ilmoitti että tässä kuuluisi olla sorkka, mutta kun reklamaatiota ei kukaan ottanut käsiteltäväksi, jatkoi se matkaa. Sorkalle päästiin tälläkin kertaa suht puhtain paperein ja taas olin yllättynyt että nytkö se jo siinä on. Hyvin olen kartalla! Koira parka tärisi kylmästä ja
tuli kiire kipitellä autolle kuivaamaan ja takkia päälle pukemaan.

Illalla tulosten julkistamisessa en olisi voinut pienestä koirasta ylpeämpi olla: ensimmäinen VOI-jälki ja heti ykköstulos pisteillä 47/50! On se vain supertaitava!
Ei ole Jauhovaarankaan maisemissa valittamista
Pisteet ja tuomarin jälkiselostukset löytyvät blogin oikeasta reunasta, kohdasta tulokset.




2 kommenttia:

  1. Kiitos kun olet kirjoittanut koirasi närästys ja suolisto ongelmista. Ilmeisesti olette saaneet tilanteen haltuun. Minulla itselläni on hermot riekaleina ja valtava epätoivo oman koiran kanssa jolla samanlaista närästystä sekä suolistotulehdusta. Keväällä aloitimme mejäilyn päästen myös suoraan voittajaluokkaan, jonka jälkeen koira sairastui. Kolmatta antibioottikuuria syödään mutta närästys vaan jatkuu :(.

    VastaaPoista
  2. Meillä tuo suoliston jonkinlainen normalisoituminen oli pitkän rimpuilun takana eikä toki mikään rautavatsa ole edelleenkään. Ajoittaista vähäistä närästelyä, muttei mitään tuon pahimman vaiheen kaltaista. *kopkop* Royal Caninin Hypoallergenic on sopinut parhaiten ja sitä syödään, ei uskalla ruokintaa sorkkia, ettei vaan tule takapakkia. Tsemppiä! Tiedän todella miltä tuntuu elää närästelevän koiran kanssa...

    VastaaPoista

Kaikki kommentit otetaan ilolla vastaan!