Pumi Show ja WDS 2014

Ajatus Maailman Voittaja – koiranäyttelyyn osallistumisesta heräsi joskus keväällä, kun muutama koirallinen työkaveri kyseli että ollaankos me menossa wee dee ässään. ”Jaa niin minne?” – oli meikäläisen kysymys siinä vaiheessa, mutta pikaisen googlettelun jälkeen selvisi, minkälaisesta tapahtumasta on kyse. Aluksi pidin ajatusta täysin hulluna, mutta hetken pohdinnan jälkeen totesin että haluan mennä paikanpäälle joka tapauksessa, joten miksen ottaisi koiraa matkaan. Taisin kasvattaja-Eilaltakin kysäistä että onko ihan päätön ajatus, mutta kun täystyrmäystä ei tullut siltäkään suunnalta niin ilmo sisään ja nöyrästi resurssiosastolta lomaa anomaan.


Pumi Show

Pilisi-Kocos Csipke haastaa tyttärenpoikaansa leikkimään

Sopivasti Maailman Voittajaa edeltävälle päivälle järjestetty Pumi Show veti puoleensa ihan mielenkiinnosta päästä tapaamaan pumi-ihmisiä, joten ilmoitin Uulan sinnekin. Kajaanista lähdimme liikenteeseen torstai-iltana ja yhden pysähdyksen taktiikalla saavuimme Jokelaan perjantaina. Yötä olimme veljeni perheen luona, jossa Uula pääsi leikkimään heidän nuoren lapinkoiransa Möllin kanssa. Lauantai-aamuna lähdettiin jo yhdeksän aikoihin päivän rientoihin, aluksi Eilan ja Vilpiina trimmauskäsittelyyn ja samalla näin ensimmäisen kerran Uulan emän Fionan. Kun turkki oli ojennuksessa, suunnistimme navigaattorin avulla Tuomarinkylän vinttikoirakeskukselle ja siellä tapasimme heti lisää sukulaisia, Fionan emä Csipke ja muu Joelin lauma (Felálló-Fülű -kennel) olivat jo saapuneet Virosta paikalle.

Vinttikoirakeskus oli oikein sopiva paikka tällaiselle tilaisuudelle, tilaa oli yllin kyllin ja nurmialuetta riitti myös koirien lenkkeilytykseen. Reunoilla olevat puut tarjosivat sopivasti varjoa, vaikka päivä oli onneksi enimmäkseen pilvinen. Koiria ja ihmisiä tipahteli pikkuhiljaa alueelle ja ennen varsinaisen näyttelyn alkua ehti hyvin käydä jututtamassa muita paikalle saapuneita. Näyttelyyn oli ilmoittautunut 25 pumia, mutta myös useita turistikoiria näkyi menossa mukana. Päivän parasta antia olikin uusiin ihmisiin tutustuminen ja tällaisessa tapahtumassa tunnelma on sopivan rento tehdä tuttavuutta. (Tiedä sitten kuin korrektia on lähestyminen ”Moi. Kuka sää oot ja mikä koira sulla on?” :) )

Puolilta päivin aloitettiin pikkupentu- ja pentuluokilla sekä kotikoiraluokalla joiden jälkeen tuli junioriurokset eli Uula. Varsinkin näyttelyn alussa tuomari Zsolt Fodor tuntui tekevän hyvin perusteellista työtä, arvioinnissa kesti aika pitkään. Mukana oli tulkki, joka ilmeisesti käänsi tuomarin unkarinkieliset arvostelut suomeksi. Arvostelut olisi ehkä voinut tehdä suoraan englanniksi, koska Show’hun osallistui myös monia ei-suomenkielisiä. Meidän osuutemme oli pian suoritettu ja sen jälkeen saimme keskittyä muiden kanssa seurusteluun. Tuloksena oli ERI ilman muita koristeita ja JUK1 (ainokainen kun oli) sekä hulvaton kasa Best Friend koiranherkkuja.

Kuva Stacy Lehman

Päivä eteni todella hitaasti ja itselle tuli ainakin sellainen fiilis että tapahtuman aikataulua olisi hyvin voinut tiivistää, etenkin kun suurin osa porukasta oli menossa seuraavana päivänä Maailman Voittajaan. Pumi Shown ROP oli Ylenmäen Obelix ja VSP Teräsvillan Ainoa Oikea ja kun Show oli saatu pakettiin, oli ohjelmassa jälleen odottelua, koska pumi-tapaamisen oli määrä alkaa vasta 17.30. Paikalle saapui mukavasti lisää ihmisiä ja kun kello oli pykälässä, pääsimme syömään herkullista piirakkaa ja salaattia (joista muuten paikalliset ampiaisetkin olivat hieman liian kiinnostuneita). Tapahtumassa oli lisäksi Levyjen USA:sta tuoman erikoisviinipullon huutokauppa ja jos en väärin muista, niin pullon huusi itselleen Seijan mies Jukka Salonen. Suomen Frisbeekoirat ry oli järjestänyt tapahtumaan vauhdikkaan lajiesittelyn kahden pumin voimin ja myös yleisö pääsi kokeilemaan miten se frisbee lentää. Pitkän mutta mukavan päivän jälkeen pääsimme majapaikkaan vasta kahdeksan maissa illalla eikä siinä enää suuria virityksiä tarvinnut, kun sekä koira että omistaja olivat valmiita nukkumaan.

Maailman Voittaja 2014

Seuraavana aamuna kello soi hyvissä ajoin jotta ehtisimme Messukeskukselle ennen ruuhkia. Koska en ole Messukeskuksessa aiemmin käynyt, taisi päivän suurin jännitysmomentti olla parkkipaikan ja kehän löytäminen. Tällaisesta asiasta kuuluu toki etukäteen stressata suunnattomasti! Paikalle päästiin vaivattomasti ja heti parkkipaikalta velipoika Uffen peesiin. Häkkialue kehän laidalla oli vielä koskematon, joten levittelimme häkit ja muut tykötarpeet. Tilanteen tasaannuttua lähdin Uulan kanssa käymään ulkoilutusalueella, mutta Uulis olisi halunnut vaan katsella liikennettä ja sisään tulevia koiria eikä tepastella ällöttävällä tekonurmella. Kahdeksan jälkeen henkiseksi tueksi paikalle saapuivat vielä siskoni Henna-Riikka ja hänen tyttärensä Milla, joka oli luvannut toimia minun hovikuvaajana. (mm. alempaa löytyvät kuvat)

Uulan kanssa olemme molemmat yhtä tuoreita tässä näyttelymaailmassa, eka näyttely (pentuluokassa) oli helmikuussa ja kesän aikana 6 kertaa virallisessa kehässä. Näyttelyitä tuli haalittua osittain juuri sen vuoksi, ettei tarvitse lähteä Maailman Voittajaan harjoittelemaan ja viimeisimmät näyttelyt sujuivatkin jo ihan mallikkaasti. Vaikka nyt oltiin isossa tapahtumassa runsaan yleisön edessä, ei esiintyminen jännittänyt muita näyttelyitä enempää. Koirakin on tottunut kulkemaan vaikka missä, joten sekään ei ihmetellyt touhua ollenkaan. Liikkeellä oltiin toki edelleen kokemusmielessä, ei niinkään titteleitä tavoittelemassa, ja kokemusta saatiinkin rutkasti.

Edellä Uffe-veli (Napos Udvarlo), joka näyttää ihan vähän muhkeammalta kuin rimpula-Uulis :)

Junioriurosten kehä lähti hyvin liikkeelle, seisotukset ja juoksutukset menivät ongelmitta. Myös tuomarin lähestyminen siedettiin pöydällä hyvin. Mutta… jostain syystä tuomari katsoi tarpeelliseksi sanoa minulle ”niin se on vähän kun tulee tällaiseen näyttelyyn noin lyhyellä karvalla kun muilla on paljon enemmän”. Täh? No tämä kuulosti tietysti minun korvaani siltä että ”heippa, voitte mennä kotiin” ja rukkaset putos siinä vaiheessa. Oma keskittyminen hävisi ihan täysin ja sitä myöten koiralta myös, joten tuomarin edessä seisotuksesta tuli jotain epämääräistä kiemurtelua. Lopputuloksena oli meidän osalta EH ja JUK4 viidestä junnusta. Tulokseen en ollut pettynyt (EH kait tarkoittaa että koiran vielä tunnistaa pumiksi :) ), lähinnä jäi harmittamaan se, että annoin tuomarin heiton vaikuttaa itseeni ja meidän esiintymiseemme. Kaikki oli sujunut kuitenkin siihen saakka moitteetta. Jatkossa tiedän olla skarppina ja odottaa, että tuomarilta voi tulla jotain tuollaisia omituisia lausahduksia kesken kisan.

Lennokasta menoa...

Onneksi junnu-urokset olivat ensimmäisenä vuorossa, niin sen jälkeen sai ihan rauhassa seurata pumikehää ja paljon hienoja koiria olikin esillä. Itselleni tuli hieman yllätyksenä ettei Maailman Voittajassa ollut kuin 48 pumia, eikä rodun kotimaasta Unkarista ollut tullut yhtään koiraa ja Ruotsistakin vain muutamia. Hankala sanoa kuinka sijoitukset menivät, kun en asiasta kovin paljoa tiedä, mutta ihan kaikkia valintoja en vajavaisella ymmärrykselläni käsittänyt. No, onneksi minun ei tarvitse asiaa miettiä, vaan ratkaisut tekee tuomari. Hienoa oli kuitenkin katsoa kuinka hyvin oma kasvattaja ja muut tutut pärjäsivät!

Kaiken kaikkiaan meillä oli hieno viikonloppu: saimme paljon uusia tuttavia, näimme Uulan sukulaisia ja pääsimme pyörähtämään isossa kehässä. Seuraavan viikon vietimme kesälomaillen mökillä Keski-Suomessa, sulattelemassa reissun antia ja latailemassa akkuja.